*

Kuinka Karl Marx tavataan

"Yhteiskuntasopimus", "velka", ja muuta huuhaata

Juuri missään mitä "yhteiskunnallisessa keskustelussamme" näinä päivinä nousee esille ei ole juuri mitään järkeä.

Puhutaan esimerkiksi "yhteiskuntasopimuksesta", valtion budjetin "kestävyysvajeesta", ja menoleikkauksista budjetin "tasapainottamiseksi", puhutaan "velasta", jne, jne. "Työstä" puhutaan ikään kuin se olisi määrällinen suure, ja "elvytyksestä" ikään kuin talous olisi leikkiauto josta on patterit loppu, jne.

Otetaan nyt esimerkiksi tuo termi "yhteiskuntasopimus". Sana palautuu 1700-luvulle valistusfilosofi Rousseaun suuhun. Hän kirjoitti aiheesta kirjan.

Enpä tiedä oliko yhteiskuntatieteitä opiskelleella Esko Aholla mielessään Rousseau kun hän edellisen laman aikoihin kyseistä termiä viljeli, enkä tiedä, viittaako Sipilä samaa sanaa nyt käyttäessään valistusfilosofiaan vai puoluetoveriinsa, mutta sen tiedän, etteivät nämä miehet ymmärrä talousliberalismiin historiallisesti sisäänrakentuneista ongelmista mitään.

Mainittu Rousseau sijoitti visionsa "yhteiskuntasopimuksesta" kauas aikojen alkuun, ihmissuvun aamuhämärään, jolloin yksilöt hänen mukaansa sopivat keskenään siitä että yhteenliittyminen on kaikille edullista ja järkevää. Tämä kuviteltu sopimus tehtiin vapaaehtoisesti, mutta paradoksaalisesti se tarkoitti todellisuudessa sitä, että yksilöt alistuvat vapaaehtoisesti valtion tahtoon.

Sillä "valtio" oli Rousseaulle kuten muillekin aikalaisille jonkinlainen personoitunut toimijasubjekti, Suuri Yksilö, siis Yhteiskuntaruumis, sanokaamme että Korpus, josta ei muuten ole pitkä matka korporaatioon, joka on jonkinlainen valtio valtiossa. Rousseaulaisella valtioruumiilla oli jopa oma tahto, niin sanottu "yleistahto".

Tällainen valistusvuosisadalla vallinnut käsitys omaehtoisesta valtioruumiista seurasi suoraan uudella ajalla jatkuvasti vahvistuneesta individualismista. Jos psykohistoriallisia termejä viljellään, kyseessä oli heräävän yksilöidentiteetin projektio yhteisötasolla.

Valistuksen individualistinen ihmiskuva oli varsin alkeellinen ja todellisuudentajuton. Ajan henkeä seuraten se oli varsin yli-ihanteellinen. "Vapaus" oli huumaava taikasana, se soi kaikessa. Mikään ei saanut rajoittaa yksilön vapauksia ja oikeuksia.

Esimerkiksi tämä mainittu valistusfilosofi Rousseau asetti pohjat kokonaiselle uudelle tiedonalalle, kasvatusopille, kirjallaan "Emile", jossa kuvasi seikkaperäisesti miten ihminen voi ihan itse kasvattaa itsensä pikkuvauvasta aikuiseksi käyttäen yrityksen ja erehdyksen metodia. Kenenkään ei tällöin tarvitse köyryttää yksilön selkää millään määräyksillä.

Valistusajan ihanteellinen ihmiskuva esitti todella "vapaata" ja itse omat valintansa tekevää yksilöä. Muun muassa skotti Adam Smith vakuuttui tällaisen vapaan olennon olemassaolosta matkustellessaan Ranskassa. Ajatushistoriassa kävi sitten niin, että kasvatustiede toki kasvoi irti kaikenlaisista Emile-harhakuvista, mutta valistusaikaan opillisia muotojaan saanut talousajattelu elättää yhä vieläkin valistuksen ajan harhaa "vapaasta toimijasta".

Talousajattelun tavaton taantuneisuus on todellinen ongelma. Kun keskiajan oppijärjestelmänä toimineet trivium ja quadrivium hajosivat ja uudella ajalla syntyi uusia tiedonaloja, jotka kehittivät kukin omat suureensa ja mittayksikkönsä ja itsenäistyivät erityistieteiksi, talousajattelu oli näiden uusien rationaalisuuden muotojen joukossa ainoa, joka jäi jo lähtökuopissa keskiaikaiselle "ptolemaiolaiselle" kannalle.

Eli talous"tieteessä" realiteetit asetetaan talousmaailman keskipisteestä, niin sanotusta "taloudellisesta toimijasta" käsin. Tällainen lokatiivinen perusjäsennys estää empiirisille tieteille ominaisen objektivaation.

"Raha" yrittää olla yhtä aikaa sekä suure että mittayksikkö onnistumatta kummassakaan. Talousajattelun yritys apinoida tieteiden malleja epäonnistui surkeasti. "Rahassa" jäikin lähinnä elämään keskiaikainen pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma, joka numeerisessa objektivaatiossa noituu ymmärryksemme näennäiseksaktiudellaan.

Talousajattelumme on pohjimmiltaan uskontoa, taloususkonto. Taloususkonto on nyt maailman uusi valtauskonto, ja esimerkiksi usko aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomaan lisääntymiseen on oma historiallinen versiomme uskonnollisesta iankaikkisuuskuvitelmasta.

No niin. Mitä siis pitäisi sanoa yleensä Rousseausta, valistusajasta ja sieltä kotoisin olevasta, historiallisesti aivan harhaisesta talousajattelustamme? Ehkä voisimme sanoa, että tekivätpä oman paikallissarjamme mutapainipoliitikot mitä tahansa, taidan toistaa: mitä tahansa, sillä ei ole paljoakaan merkitystä yrityksessä jotenkin korjata tai oikaista nykyisiä talousvaikeuksia.

Kaikki maailman talousvaikeudet johtuvat talousjärjessä jo alunperin olleista valuvirheistä. Juuri ne nyt historiallisesti täydellistyessään ovat puhtaaksiviljelleet rahaan liittyvän kaikkivoipaisuuskuvitelman, autonomisoineet raha-ajattelun, irrottaneet rahatalouden reaalitaloudesta niin että kaikki järkiajattelun normaalisti mahdollistama asiahallinta on tullut mahdottomaksi.

Numerot ovat karanneet omille teilleen. Rahajärjestelmä ja pankkijärjestelmä ovat sulaneet yhteen, eikä mitään pätevää raha-auktoriteettia enää voi olla. Yhteisvaluutta euro on toiminut tämän ajatusromahduksen akseleraattorina.

Maailmassa on tällä hetkellä valtioilla, muilla julkistalouksilla, yrityksillä ja yksityisillä niin sanottua "velkaa" yhteensä noin kaksisataa tuhatta miljardia euroa. Se on, sanotaanko,  noin viisituhatkertainen määrä siihen nähden mitkä ovat systeemin reaaliset velanmaksumahdollisuudet. Kertoimella ei ole väliä, koska yksikin kerta ajaa saman asian. Kukaan ei tule koskaan maksamaan maailman "velkoja" kenellekään takaisin.

"Velka" on täysin taloususkonnollinen käsite. Sillä ei ole mitään "katetta" reaalitodellisuudessa. Se on täysin mieletön käsite, ja vähin mitä järkiajattelulta voisi vaatia olisi, että "velan" asemesta puhuttaisiin vaikkapa "keinottelijoiden harjoittamasta lainakaupasta". Se edes kuvaisi todellisuuden tasolla paremmin sitä mistä on oikeasti kyse: katteettomilla numeroilla keinottelusta.

Historia kantaa hedelmiään. Ja kaikki tämä on siis tehty "järjen" nimissä. Tilanne "velan" suhteen on vähän samanlainen kuin ydinasevarastojen kokoaminen kilpavarustelun aikaan. Stephen Hawking laskeskeli 80-luvulla, että suurvaltojen varastoissa oli ydinaseita niin paljon, että olisipa ne räjäytetty missä päin maapalloa tahansa, niiden ilmakehään aiheuttama säteily olisi riittänyt tappamaan jokaikisen ihmisen 16 000 eri kertaan.

Yhdellä kuudestoistatuhannesosalla ydinasearsenaalista oli siis reaalikatetta. Kertoimella ei ole väliä, koska yksikin kerta ajaa saman asian. Enempää ei olisi tarvittu. Mutta sotilaat vaativat varustelua "uskottavuuden" nimissä. Kun kukin kokee oikeutetuksi oman turvallisuutensa tavoittelemisen, syntynyt kokonaisturvattomuuden määrä on tolkuton.

Sotilaallisen turvallisuuden tavoittelussa toteutuu sama kuvio kuin taloudellisen kasvun tavoittelussa. Myös talous on paradoksaalinen järjestelmä jossa siitä, että jokainen "vapaa" toimija toimii omalta kannaltaan parhaimmalla ja tehokkaimmalla tavalla, ei suinkaan seuraa se, että asiat kokonaisuudessa muuttuisivat parempaan suuntaan.

Meillä on maailmassa täysin mieletön tilanne itse itsensä oikeuttavan ja pätevöittävän imaginaarisen rahatalouden suhteen. Se ei suinkaan tule oikenemaan sillä että  taloususkonnon talousmilitantit, kansainväliset lainakauppiaat, vaativat valtioita leikkaamaan köyhiltä sosiaalituet ja yksityistämään kaikki "tuottavat" toiminnat nimenomaan "uskottavan" velanmaksukyvyn nimissä.

Se on aivan täydellistä järjettömyyttä. Mutta mitäpä ei "vapaa toimija" olisi tehnyt ja tekisi todistaakseen liberaalin "vapautensa"?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

31Suosittele

31 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset