*

Kuinka Karl Marx tavataan

Mikä on kansanryhmä?


1.

Mikä on kansanryhmä? Se on hyvä kysymys. Sanoisin, ettei siihen todellisuudessa ole yhtä vastausta. Todellisuudessa siihen on olemassa kaksi, kaksi toisensa pois sulkevasta näkökulmasta annettavaa vastausta.

Todellisuus on eri asia kuin lakimiesten kirjoittama laki. Lakeja toki voidaan kirjoittaa vaikka siitä ettei suomalaisille ominaisia poikittain kasvavia viisaudenhampaita sallita. Todellisuus on todellisuutta, mutta valitettavasti lakitekstejä rustailevat juristeristit voivat kuvitella että heidän pykälänsä määräävät sen mitä todellisuudessa on tai ei ole.


2.

Ensinnäkin vastaus voidaan antaa yhteisöajattelun suunnasta -- niin että yhteisöilmiöt tunnustetaan lähtökohtaisesti yksilötasolle palautumattomina tosiseikkoina. Tässä suhteessa eurooppalaisen uuden ajan suhteellisesti myöhäsyntyiset ihmistieteet eivät anna meille kovinkaan hyviä järjen työkaluja -- yhteisöilmiöt ovat vaikeasti määriteltävissä ja niiden kuvailussa päädytään helposti palauttamaan alkusyyt yksilöihin.

Tiedämme kyllä että joukkopsykoosin valtaamat mellakoitsijat tekevät tekoja joita yksikään ryhmään kuuluvista ei yksin tekisi -- mutta meillä ei ole hyvää käsitystä niistä ehdoista joilla joukkohypnoosi syntyy.


3.

Toinen aspekti on yksilöpsykologinen -- silloin tarkastellaan yksilöä ryhmän jäsenenä ja oletetaan, että yksilöllä on jonkinlainen oikeutettu sidos viiteryhmäänsä.

Laki "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" tuntuu viittaavan sellaiseen sosiaalitaustaan jota yksilö ei ollenkaan tai ainakaan täysin voi itse valita, kuten rotuun tai etniseen taustaan -- mutta toisaalta myös sellaisiin yhteisöilmiöihin kuin uskontoihin ja vakaumuksiin, joihin nähden yksilön suhde jää ihmistieteittemme antamien ihmiskuvien puitteissa käsitteellisesti epäselväksi.

Emme osaa, emmekä asiallisesti ottaen voi -- siis todellisuudessa, ei juristeriassa, jossa toki kaikki taitaa olla mahdollista -- määritellä selvästi miten sosiaalinen tai esimerkiksi uskontoilmiön tapainen tausta ja yksilö kohtaavat.

4.

Kun kirjoitetaan "rasisminvastaisia" lakeja, joissa "kansanryhmää" vastaan kiihottaminen kriminalisoidaan, käsitteellinen epäselvyys on ilmeistä. Epämääräisyys jää väistämättä sisäänkirjoitetuksi lakeihin. -- Lakitekstissä käytetään yleiskäsitteitä, mutta todellisuudessa sama yleiskäsite esittää aivan erilaisia ja jopa toisiinsa palautumattomia asioita riippuen siitä kuvataanko yhteisöilmiöitä vai yksilöilmiöitä.

Esimerkiksi "uskonto" on ilmiö, josta pitäisi puhua tunnustukselliseen ryhmäsidonnaisuuteen perustuvana yhteisöilmiönä -- mutta siitä puhutaan yksilötasolla, ja suojelutarve ilmeisesti taitaa suuntautua de facto ja juurikin de jure yksilön uskonnollisten tunteiden loukkaamattomuuteen.

Paradoksi syntyy siitä, että uskonnollisuuden ilmetessä sosiaalisesti sitovimmillaan sillä on selviä ja vahvoja yksilöä -- yksilöoikeuksia ja -vapauksia -- rajoittavia ja äärimmillän jopa ihmisoikeudet mitätöiviä piirteitä. Laki jättää nämä todelliset ristiriidat käsittelemättä ja puhuu "uskonnosta" kuin tätä yleiskäsitettä voisi de facto käyttää miten tahansa missä yhteydessä tahansa.


5.

Inhimillisellä kielellä on tämä ominaisuus -- yleiskäsitteillä on helppoa noitua ymmärrys.

Se ongelma koskee koko ajatteluamme -- 1900-luvun viisaimmat ja syvällisimmät tiedonfilosofit ovat näitä kielen, ajattelun ja totuuden suhteita selvittäneet. -- Mutta huvittavimmat lopputulemansa taipumus käsitesekaannuksiin tietysti tuottaa kun lakitekstin koukeroita kirjaillaan.

Kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoiva laki, samoin kuin uskonrauhan loukkaamista tai häiritsemistä kriminalisoivat pykälät, kuin myös kaikki mikä lakiin on suoraan tai epäsuorasti kirjattu niin sanottuja vihapuheita tai niin sanotun rasismin ilmenemismuotoja vastaan -- siinä kaikessa nähdäkseni sen enempää mikään ihmistieteiden tieto kuin tiedonfilosofinen totuus ei paina mitään.

Kuinka kansalaiset voisivat kunnioittaa Korkeimman Oikeuden päätöstä, jonka perusteluissa Korkein Oikeus antaa ymmärtää tietävänsä mikä on tai ei ole "omiaan edistämään uskontojen välistä keskustelua"? -- Tällaista asiaa ei yksikään ihmistieteisiin tai tiedonfilosofisiin käsiteongelmiin syvemmin perehtynyt ihminen usko eikä julista tietävänsä -- vain ihan omissa maailmoissaan elävä Juristerinen Instituutio uskoo tuollaiset asiat tietävänsä.


6.

Niinpä nuo nyt niin paljon puheenaolevat lait toimivat vain rasistijahdin legitimaationa, mielipide-inkvisition työkaluna, nykyaikaisen noitaoikeudenkäynnin käsitteellisenä kidutuskoneistona, jolla epäselvyys sivuutetaan ja muutetaan tapauskohtaiseksi "todisteluksi", näennäiseksi käsitteelliseksi "järjeksi". --

Juristeria on juuri sitä -- se on periaatteessa säätelyjärjestelmä, jossa yritetään luoda käsitteellisiä puitteita sen varmistamiseksi että valtakoneistossa valtaapitävien valta -- eli niin sanottu yhteiskuntajärjestys -- säilyisi ja vakiintuisi.

Ilmeisesti elämme nyt aikoja, jolloin monen vallanpitäjän käsitekoneistot ovat hajoamassa käsiin ja "uskottavuuden" säilyttämiseksi päädytään yhä uskomattomimpiin käsitesekaannuksiin. On aistittavissa selvää epätoivoa. Talousvallan puolella runnotaan läpi tähtitieteellisiin mittasuhteisiin paisuneita numeerisia kuplia -- velkoja velkojen katteeksi -- ja samanlainen epätoivoinen kontrollipolitiikka tuntuu määräävän myös yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämistä yleisesti.

 
7.

Niin sanotun "rasismin" kannalta olennaisin käsitehämäryys koskee tosiasiaa, että kaikki yhteisöt eivät ole kehityksessään "samalla viivalla" tai edes tunnusta "samanlaista" ihmisyyttä.

Yhteisöominaisuuksien kannalta tarkasteltuna tämä on todellakin tosiasia -- ja se, ettemme pysty tätä tosiasiana tunnistamaan emmekä tunnustamaan, johtuu vain siitä, että kykymme erottaa yhteisöominaisuudet ja yksilöominaisuudet toisistaan on oman eurooppalaisen individualismimme vuoksi rajoittunut.

Jos käsitesekaannukset oikaistaan, tilanne todellisuudessa on jokseenkin päinvastainen kuin se suunta mihin todellisuudentajuttomaan juristeriaansa uppoutuneet makthavare-lakimiehet lainsäädäntöämme yrittävät kehittää. Juuri ja nimenomaan "kansanryhmiä" vastaan meidän pitäisi omaa kriittistä ajatteluamme harjoittaa. Sensijaan yksilöt yksilöinä tulisi jättää tällaisten arviointien ulkopuolelle.

Meidän pitäisi oppia puhumaan yhteisöilmiöistä nimenomaan sillä tavalla jota nyt virheellisesti pidämme yksilöitä leimaavana. Meidän pitäisi esimerkiksi pystyä esittämään eri kansanryhmiä koskevia rikostilastoja kokematta niitä yksilöitä leimaavina. Meidän pitäisi pystyä puhumaan kulttuureista, yhteiskunnista, yhteisöistä ja ryhmistä käyttäen määreitä, joilla kuvataan niiden yhteisöominaisuuksia -- ja yksilöt meidän pitäisi jättää näissä yhteyksissä käsittelemättä.

 
8.

Mutta ongelmaksi tietenkin muodostuu se, että yhteisöt ja yksilöt ovat paitsi aivan eri asioita myöskin toinen toisensa tekijöitä. Käsitteelliseen selvyyteen pääseminen ei suinkaan ole helppoa.

Emme pysty poistamaan kaikkia käsitesiltoja näiden väliltä, mutta meidän tulisi nähdä mihin suuntaan sillat kulkevat. Ne ovat koko ihmissuvun miljoonavuotisen kehityksen ajan kulkeneet hyvin yksisuuntaisesti -- sosiaalisesti yksilöä sitovista ryhmäsidonnaisista yhteisöistä yhä enenevästi eriytyneisiin yksilöihin päin.

Yksilöt yhteisönsä jäseninä meidän tulisi nähdä omalle yhteisölleen tyypillisen ryhmäsidonnaisuuden -- ja ryhmäsidonnaisuuden asteen -- määrääminä olentoina. Hyvin ryhmäsidonnaisissa yhteisöissä yksilöllisyydellä on hyvin vähän merkitystä.

Eurooppalaisina individualisteina meille on kuitenkin vaikeaa ymmärtää tapaa jolla jokainen yksilö on ryhmäsidonnainen -- oman kulttuurinsa, yhteisönsä, aikansa ja oman henkilöhistoriansa tuote. Haluamme elättää illuusiota yksilön täydellisestä vapaudesta, täydellisestä riippumattomuudesta ja rasitteettomuudesta. "Rasistikin" käsitetään rikolliseksi ja haukkumasanaksi juuri sen takia, että koetaan rasistin pitävän yksilöä jonkinlaisena epäyksilöllisyysmöykkynä.

Kuitenkin "rasistit" ovat jossain olennaisessa asiassa aivan oikeassa -- paljon oikeammassa kuin individualistisen sokeuden valtaamat idealistit. Yksilöä ei voi juuria irti siitä kulttuurisesta maaperästä jossa hän on omaan ihmisyyteensä kasvanut. Eikä tervettä yksilöllistä kasvua ja eriytymistä voi tapahtua muualla kuin yksilön oman kasvukulttuurin piirissä.

 
9.

Yksilöä koskeva tosiasia on, että ihminen voi kasvaa autonomiseksi vapaaksi yksilöksi vain omassa kasvukulttuurissaan. Yhteisöä koskeva tosiasia taas on, että niin sanottu "moniarvoisuus" mahdollistuu vain ryhmäsidonnaisuudesta vapautuneissa yhteisössä, joissa tarpeeksi moni yksilö voi nostaa päänsä "yhteisöllisen vedenpinnan" yläpuolelle. --

Vain näin yksilö voi kasvaa irti omasta kasvukulttuuristaan ja saada etäisyyttä kehityksessään ensin "tunnustuksellisena" omaksumiinsa arvoihin. Tällaista etäisyyttä tarvitaan välttämättä esimerkiksi yleisen "ihmisarvo"-käsitteen muodostamiseksi. Hyvin ryhmäsidonnaisissa yhteisöissä sellaisia käsitteitä ei edes ole.

Irtikasvaminen omasta tunnustuksellisuudesta mahdollistaa yksilötasolla muiden ihmisten huomioonottamisen -- ja yhteisötasolla esimerkiksi demokratian. Demokraattisen kehityksen korkein aste on moniarvoinen demokratia. Niin hieno järjestelmä kuin se onkin, se ei kuitenkaan pysty sulattamaan piiriinsä ensimmäistäkään ryhmäsidonnaista, omiin tunnustuksellisiin -- usein ihmistä ja elämää suurempiin -- "totuuksiinsa" käpertynyttä "kulttuuria".

Niinpä yhteisöominaisuuksista johtuen moniarvoisuus ja monikulttuurisuus ovat tosiasiassa toisensa pois sulkevia vastakohtia. Kuvaa omaa individualistista sokeuttamme, että käytämme näitä käsitteitä kuin ne olisivat toistensa synonyymeja.

 
10.

Oma roolimme on hukuksissa pitkälti historiallisista syistä. Individualistinen sokeus on saman eurooppalaisen uuden ajan ajatushistorian tuotetta kuin ovat kaikki "hyvätkin" arvomme ja ominaisuutemme -- sellaiset kuin kunnioittamamme yksilönvapaudet ja -oikeudet, ihmisarvo-käsite --

-- tai tämän Subjektia eriyttäneen kognitiokokonaisuuden toiselta puolen, todellisuuden Objektivaation puolella, tieteellinen ja tekninen edistyksemme sekä teollisen maailman hyvinvointi. Sokeus on näiden hyveiden kääntöpuoli. Olemme suunnanneet todellisuuteen valon joka jättää jotain omassa mielessämme pimeäksi.

Emme esimerkiksi pysty vielä ymmärtämään ettei moniarvoista demokratiaa voida asein puolustaa. Että joukkomittainen aggressio regressoi yhteiskunnan sukupolvien ajaksi. Että yhteisöllinen kehitys, moniarvoinen demokratia, on käsissämme jotain joka voi säilyä ja kehittyä vain päässämme, korviemme välissä, ajattelun asein, ei väkivallalla. -- No, käytännössä kehitysmahdollisuudet kohti moniarvoista demokratiaa tulee kuitenkin romahduttamaan monikulttuurisuuden mukanaan tuoma yhteiskunnallinen häiriö.

Käsitteemme näissä yhteyksissä ovat ikään kuin alusta alkaen ja jokseenkin loppuun saakka sekaisin. Käsite "rasisti" voitaisiinkin kaikkien rasistijahtejaan harrastavien ja vihapuhevainoa nostattavien noitaoikeudenkäynti-inkvisiittoreiden kauhuksi kääntää täysin päälaelleen ja todeta, että juuri "rasistisen" näkökulman pohjalta voitaisiin individualistisesti sairasta ihmiskuvaamme parhaiten tervehdyttää.

Ehkä "rasistista" vielä joskus muodostuukin haukkumasanan sijasta kunnianimi? Sehän olisi toivottavaa, ja toivoa sopii, ettei se olisi mahdotonta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset