*

Kuinka Karl Marx tavataan

Historian ymmärtämisestä


1.

Jalanjäljet hiekassa, tai minne niitä ikinä jääkin, ja jälkien seuraaminen -- se saattoi olla ensimmäinen kirjoitettu kieli. Joku on jättänyt jälkensä tähän, mennyt tästä tuonne, tuossa pysähtynyt ja katsellut ympärilleen. Mihin tästä seuraavaksi? Jälkien lukemisen taito oli ensimmäinen lukutaito. -- Oleminen ja aika, lukeminen ja aika, ne ovat kietoutuneet toisiinsa aivan alusta alkaen.


2.

Jos joku osaa kertoa miksi matka ja aika muodostavat kognitiossamme saman miellemaailman, hän ansaitsee filosofin nimen ja arvon. Matkaa ja aikaa kuvataan samoin metaforin, niiden kuvaamiseen käytetään samoja määreitä. Kauas ja kauan. Pitkä matka ja pitkä aika. Ja kuitenkin ne ovat olemuksellisesti omaehtoisia -- voimme kuvitella tilan ilman aikaa, ajan ilman tilaa. Niin ihminen on pitkään historiassaan kuvitellut. Vasta suhteellisuusteorian jälkeinen fysiikka tietää, sanon uudestaan: tietää, että matka ja aika ovat yhtä ja samaa. Kokemuksellisesti ne ovat eri asioita, arkikokemuksessamme varsinkin.


3.

Siellä missä lukutaito vallitsee, siellä ihmisten kyky elämänhallintaan on suurempi. Siellä pystytään mieltämään syyt ja seuraukset, pystytään miettimään menneisyyttä ja oppimaan siitä. Menneisyys ja tulevaisuus ovat olemassa. Esimerkiksi kehittyvässä maailmassa lukutaitoprosentin kasvu ja liikasyntyvyyden vähentyminen vastaavat täsmällisesti toisiaan. Lukeminen ja aika ovat se kognitio, joka nostaa elämänhallinnan uudelle tasolle.


4.

Amerikkalainen koulukriitikko josta tuli mediakriitikko, Neil Postman, esitti länsimaisen kulttuuripiirimme historiaan liittyvän kysymyksen: "Miksi Rooman valtakunnassa jo olemassaollut lukutaito rapistui ja katosi jokseenkin kokonaan keskiajalle tultaessa?" Postmanin mielestä tämä kysymys on historiaa koskevista kysymyksistä tärkein. Jos tietäisimme vastauksen tähän kysymykseen, itseymmärryksemme lisääntyisi aivan ratkaisevasti. -- Kuinka suuri historiallinen taantuma syntyy? Mitä kaikkia ominaisuuksia, kykyjä ja valmiuksia, yleisen psyykkisen taantuman myötä menetetään? Millaiset asiat aivoissamme kytkeytyvät toisiinsa -- kun yksi kyky yhtäällä häviää, miksi myös toinen toisaalla katoaa?


5.

Lukutaito ja ajantaju ovat toisiinsa jollakin kulttuurille ominaisella tavalla sisäänkudottuja. Länsimaisessa kulttuurissa myös ajantaju ja perspektiivin hahmottaminen näyttäisivät esiintyvän yhdessä. Aika ja matka ovat yhtä ja samaa. Kun lukutaito keskiajalle tultaessa katosi, katosi myös ajantaju ja kyky nähdä perspektiivi. Maailma pysähtyi, kuvat jähmettyivät pyhyyttä ilmentäviksi ikoneiksi, kirkkomaalauksissa kuvattiin raamatun tapahtumia. Ne olivat lukutaidottomalle rahvaalle kirjoitettua kuvakieltä. Niissä kuvissa ei esiinny perspektiiviä, vaan niin sanottu arvoperspektiivi -- tärkeämmät henkilöt kuvataan suurempina kuin vähemmän tärkeät.

Tuhannen vuoden mittaisen joukkotaantuman hellittäessä ja eurooppalaisen ihmisen uudestisyntyessä, renessanssissa, elpyi niin lukutaito, ajantaju kuin perspektiivikin. Maailma muuttui kolmiulotteiseksi, katseet kääntyivät maan tasalta ylös gotiikan katedraalien huimaaviin korkeuksiin, kellot alkoivat soida ja mitata aikaa. Myös maalaustaiteeseen ilmestyi perspektiivi. -- Jos ymmärtäisimme tätä historiaa, ymmärtäisimme ihmistä.


6.

Antiikin kreikkalaisten ajattelu, heidän miellemaailmansa, muodostui eräänlaisista todellisuuden pysäytyskuvista, ideoista. Me osaamme kuvitella kuvan joka esittää kohdetta -- mutta kreikkalaisten ideakuva "esitti" yhtä lailla erityisiä kuin yleisiä kohteita, erityisiä ominaisuuksia tai yleisiä laatuja, toimintaa tai yleisiä tapahtumisen lakeja. Koska kuvat olivat olemuksellisesti "pysäytettyä" todellisuutta, niiden sisältämä ideainen "totuus" perustui samaistumiseen -- se oli laadultaan ikään kuin ikuista, ikuistavaa, myyttistä totuutta. Pysäytetyn ajan ja samaistumisen maailmassa syysuhdetta ei ollut olemassa, eikä myyteissä esiinny esimerkiksi sattuman käsitettä.

Mielikuvat ja kielikuvat ovat ajattelumme perusaineksia. Koska inhimillisen kielen perusfunktio on keskinäisyhteyden synnyttäminen ja sosiaalisen eheyden ylläpito, kielen rakenteisiin kehittyy nimenomaan pysyvyyttä edustavia, samoina pysyviä elementtejä. Kreikkalaisten ajattomat ideakuvat olivat tällaisia -- johonkin vastaavanlaiseen, mutta olemuksellisesti enemmän kielen tasolla toteutuvaan, palattiin keskiajalla, jolloin raamatulliset opilliset dogmit koettiin eräänlaisina kaiken todellisuuden palautuspisteinä. Raamatuntulkinta oli ainut oppineisuuden laji, kaikki totuus oli ilmoitettuna olemassa pyhissä kirjoituksissa, tarvitsi vain tunnistaa ja löytää se sieltä.


7.

Tunnustuksellinen ajattelu tekee yhä näin, palauttaa todellisuutta opillisen totuuden yhteyteen. Tunnustuksellisesti ajatteleva ihminen kokee että totuus on jossakin auktoriteettitekstissä jo ilmoitettuna, oma ajattelu saa sieltä vahvistuksensa. Totuudella on tämä ikuinen ominaisuutensa. Keskiaikaisen raamatun paikalla tosin omana aikanamme on useimmiten jonkin poliittisen puolueen jäsenkirja, tai jonkin aatteellisen tai tiedollisen "ismin" oppikirja. Omankin aikamme oppineisuus on useimmiten oppineisuuden osoittamista -- oman ajattelun kytkemistä olemassaolevan auktorisoidun ajattelun institutionaalisiin puitteisiin.

On hämmästyttävää, että jokin syvä, perusinhimillinen tekijä ihmisen ajattelussa on jossakin muodossa pysynyt samana läpi ihmisen historian. Jos jossakin eroja havaitaan, ne ovat lähinnä seurausta kulttuuripiirien jo varhaisvaiheessa omaksumista erilaisista kognitiivisista perusratkaisuista, kuten äänne- tai kuvakirjoituksen valinnasta ja vakiintumisesta. Kulttuuripiirien rajat ovat tajunnallisia kynnyksiä, joita ei tosiasiassa pystytä ylittämään -- edes saman kulttuuripiirin ihmiset eivät pysty täysin ymmärtämään eri aikakausina eläneitä veljiään, ja yli kulttuurirajojen voivat astua vain ne jotka eivät ymmärrä ihmisestä mitään.


8.

Eurooppalainen uusi aika toi mukanaan vahvan individualismin. Maailmanhahmottaminen perustuu "minän" ja "maailman" vastakkain asettumiseen -- niin sanottu "kartesiolainen paradigma" määrää nykyisen "tositietomme" laatua. Ei suinkaan ole sattumaa, että sivistyksemme on niin olemuksellisesti kirjallista -- teologisen selittämisen perinne elää myös tieteellisen selittämisen syvärakenteessa, totuudella on koherenttinen ominaisuutensa, vaikka korrespondenssi valloittaa tieteen näyttämön pääroolin.

Eriytyvä Subjekti ja Objektivoituva todellisuus ovat ne vastanavat, joiden välinen jännite on eurooppalaisella uudella ajalla tuottanut Subjektin puolella individualismin, yksilönoikeudet ja -vapaudet sekä demokratian, ja vastaavasti Objektivoituvan todellisuuden puolella empirismin, luonnontieteet, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin.

Nämä uuden ajan ajatustyökalut ovat olleet niin ennennäkemättömiä ja tehokkaita, että niiden vaikutuksesta maailma on muutaman viime vuosisadan aikana muuttunut tuhatkertaisesti enemmän kuin mitä se muuttui ihmissuvun historian aiemman miljoonan vuoden kuluessa yhteensä. Mitään syytä millään tavalla vähätellä eurooppalaisen ajattelun ainutlaatuisuutta ja vaikuttavuutta ei ole.


9.

Kartesiolainen paradigma toimii parhaiten kun tutkimuksen ja tiedonhankinnan kohteena on ulkoinen, ihmisestä riippumaton todellisuus. Sen sijaan Subjektin itseymmärrys jää tässä maailmanjäsennyksessä pakostikin vähän paitsioon. Individualismi on idealisoinut Subjektinkin tutkimuskohteeksi, jonka "lait" se kuvittelee selvittävänsä siinä missä se selvittää Objektivoimansa luonnonkin lait.

Kartesiolainen paradigma ei kuitenkaan ole kaikkivoipa. Taivas varjelkoon, se ei ole edes täydellinen siinä missä se on toiminut parhaiten -- eli sellaisten luonnonhallintaa mahdollistaneiden erityistieteiden kuin fysiikka ja kemia palveluksessa. -- Aika harva meistä asiaa tarkemmin ajateltuaan esimerkiksi uskoo, että "todellisuus" oikeastikin jakautuisi erityistieteiden ja niistä kullekin ominaisten suureiden ja mittayksiköiden lokeroihin -- että todellisuus lokeroituisi fysiikaksi, kemiaksi, biologiaksi -- sillä todemmalta tuntuu se että todellisuus on jakamaton, se on mikä se on, ja omat inhimilliset yritelmämme saada se kuvailluksi ja selitetyksi ovat sitten aina vajavaisia.

Subjektin mahdollisuudet ymmärtää Subjektia rajoittuvat ihmistieteiden kategorioihin, joissa jo tutkimuksen lähtökohtaisesti edellyttämät kuvailevat käsitteet ovat ongelmallisia, aikalaisrationaalisuuteen kokonaan sidottuja ja olemuksellisesti ei-objektiivisia. Uuden ajan individualismi on mahdollistanut Objektivaation, mutta Objektivaatio ei mahdollista Subjektin ymmärtämistä.


10.

Historiaa voidaan kuvitella myös eräänlaisena insinööritieteenä, jossa jotkut historialliset luonnonlait vallitsevat ja selittävät mistä minäkin aikana on ollut kyse. Luonnontieteiden vahvana nousukautena 1800-luvun jälkipuoliskolla myös historiatiedettä ajateltiin todellisuudenhallinnan mahdollistavana välineenä, jolloin historian voimien hallinta antaisi avaimet ohjata tulevaisuus haluttuihin uomiin. -- Sellaisissa "suurissa kertomuksissa" kuin darwinismi ja marxismi on helppo ottaa mukaan juuri tätä kohtalonomaista historiallisten lakien pauhua, jolla asiansa osaavat julistajat saattoivat auktorisoida opetuksiaan.

Historialliseen välttämättömyyteen ja omaan rooliinsa sen toteuttajana ovat uskoneet hirmuvaltiaat, ja samoihin asioihin tuppaavat uskomaan myös ne jotka historian opetuksista varoittavat.

Ihmistieteet olivat noina 1800-luvun jälkipuolen aikoina vasta lapsenkengissään. Oikeastaan ne jäivätkin kehityksessään heikoille juuri siksi että kartesiolainen paradigma jylläsi insinööritieteiden puolella niin tavattoman vahvasti. Sosiologiasta ja psykologiasta huolimatta emme edelleenkään omaa todellisuutta vastaavaa ihmiskuvaa, jossa ihminen näkyisi lajityypillisesti ryhmäsidonnaisena ja esimerkiksi "kollektiivisen tahtotoiminnon" omaavana olentona. Emme kaikista hienoista insinööritaidon tuottamista aivokuvantamislaitteistamme huolimatta edelleenkään osaa selittää esimerkiksi hypnoosi-ilmiötä, jossa "tahto" siirtyy henkilöstä toiselle.

Historia voisi olla sellainen tiedonala, joka tarjoaisi meille yhden mahdollisuuden syventää itseymmärrystämme. Tällöin painopisteen pitäisi siirtyä faktisesta tapahtumahistoriasta kulttuuri- ja aatehistorian kautta johonkin, jota laajasti ottaen voisi nimittää "psykohistoriaksi". Jos sellaiseen sitten tuotaisiin mukaan vielä tiedonfilosofinen aspekti, jokin oikea, joskin vasta orastava ote todellisuuteen voisi tulla mahdolliseksi.



Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset