Kuinka Karl Marx tavataan

Ääriliikkeiden sietämättömät avioriidat


1.

Äärivasemmiston ja äärioikeiston keskinäinen kärhämöinti Jyväskylän kirjastossa on nostattanut kiihkeän kansalaiskeskustelun, josta ei ideologisten lippujen heilutusta ole puuttunut. Poliittisen tunnustautumisen tarve muuttaa kannanotot tunnustukselliseksi ryhmävahvistautumiseksi, jolla ei juuri kenenkään ajattelua muuteta -- päin vastoin, sementoidaan vain entisestään olemassaolevia poliittisia sympatioita ja antipatioita.

Nähdäkseni tämä keskustelun tunnustuksellinen luonne on sekä turhaa että ajattelun kannalta tuhoisaa. Menetämme aivan olennaisia näkökulmia supistaessamme fokusointimme putkeen, jonka läpi tähtäämme vain ideologiseen vastustajaamme. Aivan ensimmäiseksi menetämme sen näkökulman joka hukkuu keskustelun kuumuudessa intohimojen sumennukseen  -- nimittäin tuon nimenomaisen ryhmävahvistautumisen näkökulman.

Juuri erityinen tunnustuksellisen ryhmävahvistautumisen tarve on nimittäin se tekijä joka kaikista ääriliikkeistä tekee ääriliikkeitä. Ääriryhmien syntymisessä ja yhteishengessä välttämätön tekijä on erityinen ryhmäsidonnaisuus -- eikä sellainen suinkaan ole seurausta mistään tietystä, siitä-ja-siitä ideologiasta, vaan kyseessä on ryhmänmuodostuksen ominaisuus, joka saattaa ilmetä periaatteessa ihan minkä tahansa uskonnon, aatteen, opin tai ideologian nimissä.

Kuten usein toteamme, fundamentalismi on fundamentalismia, olipa kyse mistä ismistä tahansa. Ilmeisesti emme kuitenkaan koskaan katso peiliin tarpeeksi syvälle huomataksemme, että jokaisessa meissä väijyy sisällä pieni fundamentalisti. Sopivan avainärsykkeen saatuamme itsekritiikki pettää ja intoudumme mukaan taistelurintamalle, ottamaan kantaa, puolustamaan omia joukkojamme, lyömään vastustajaa.

Fundamentalismiksi juttu muuttuu juuri siinä vaiheessa kun lakkaamme oppimasta uutta ja tunnemme saavamme kannoillemme vahvistusta omilta joukoiltamme.


2.

Kaikille yhteisöille on ominaista sosiaalinen sidonnaisuus, ja jokaista ryhmää määrää nimenomaan sille ominainen sosiaalisen sidonnaisuuden aste. Siellä missä sosiaalinen sidonnaisuus on vahvaa, siellä yhteisön jäsenet tarvitsevat ja saavat toisiltaan ryhmävahvistautumisen kokemuksia.

Kun sidonnaisuus on vahvaa, ajattelu muuttuu tunnustukselliseksi. Juuri tunnustuksellinen ajattelu on ominaista kaikille ääriryhmille. Äärivasemmisto tai äärioikeisto -- yhteistä on se tapa jolla ryhmän sisällä jäsenet saavat toisiltaan ajatuksilleen vahvistusta.

Sosiaalinen sidonnaisuus ei suinkaan erota kahta vastakkaista opillista ideologiaa toisistaan, vaan nimenomaan yhdistää niitä. On sosiaalisen sidonnaisuuden kannalta aivan sama tunnustetaanko joitain tiettyjä arvoja vai tunnistetaanko nämä arvot kieltämällä ne ja kannattamalla vastakkaisia arvoja. Ideologiat joiden nimissä nämä perusvanlaatuiset sosiaaliset ilmiöt aina tapahtuvat ovat tavallaan dualismeja -- ne muodostuvat valosta ja varjosta, arvoista ja vasta-arvoista. Esimerkiksi historiallinen aatekehitys tapahtuu usein usein niin että uudet totuudet muodostuvat vastakohtina edeltäjilleen.

Se että opilliset tunnustukset muodostuvat vastakohdista -- että ne tosiasiassa eivät ole vastakohtia, vaan toisiaan tarvitsevia palapelin paloja -- on aivan perustavanlaatuinen asia, joka kuitenkin hukkuu silmistämme heti kun samaistamme itsemme ideologisten taistelujen toiseen puoleen ja haluamme saada vahvistusta omalle tunnustuksellisuudellemme. Hukkaamme näin itse ilmiöiden kokonaisymmärtämisen kannalta aivan olennaisen näkökulman.

Äärivasemmisto ja äärioikeisto ovat tosiasiassa ennemminkin riitainen aviopari kuin mitään eri aateperhettä edustavia vaihtoehtoja. Ne ovat sangen vahvoin ideologisin sitein toisiinsa yhteenliitetyt, samaa lihaa ja verta. Kun ne ääri-ilmiöinä yhä tiukemmin kietoutuvat toistensa viharakkaussuhteeseen, ja kun verta alkaa jossain vaiheessa vuotaa, kysymys on enemmänkin siitä että ne ovat kiusanneet toisiaan ja kaivaneet verta toistensa nenästä -- ei mistään yleisesti yhteiskuntaa uhkaavasta väkivaltaistumisen vaarasta.


3.

Suomalaiset ovat historiallisesti alistettua kansaa, jolle alistamis- ja alamaisasenteet sekä kaikki muutkin dualistiset jaot ovat historiasta sisäistettyjä väistämättömyyksiä. Ei ole sitä kysymystä, joka ei kansaamme jakaisi kahtia. Teemme euroopanennätyksiä toinen toistemme kiusaamisessa ja kaltoinkohtelussa, yhtäältä olemme hyökkääviä ja täynnä pyhää vihaa ja toisaalta masennus on kansantautimme.

Meikäläisissä mielenmaisemissa mikä tahansa päiväkohtainen puheenaihe saattaa kiihkoutua yli äyräidensä, ja surkeinta on, että nämä päiväperhoskysymykset sitouttavat meidät tunnustuksellisiin kannanottoihin, joista sitten suomalaisella sisukkuudella pidämme kiinni. Emme ikään kuin pysty antamaan itsellemme aikaa, emme halua ottaa tarkasteluetäisyyttä, emme jaksa rauhassa kulkea omia polkujamme tapahtumapaikkojen ympäri kyllin kauan ja katsella niin laajalti että erilaiset näkökulmat mahdollistuisivat.

Niinpä tunnustuksellisen vahvistautumisen tarve hukuttaa todellisuuden- ja suhteellisuudentajumme. Ajatelkaapa miten nytkin on käymässä. Äärivasemmistolaisten ja äärioikeistolaisten nuorten keskinäinen avioriita häivyttää silmistämme maailman todelliset tunnustukselliseen ryhmävahvistautumiseen liittyvät ongelmat, joista kokonaisten toisiinsa sopeutumattomien kulttuurien kohtaamisongelmat ovat vakavimpia.

Hetkessä unohdamme, että maailmassa sosiaalisen sidonnaisuutensa asteessa aivan toista ongelmaluokkaa olevat kulttuurit ovat kansoittamassa maahanmuuttajina eurooppalaisia vanhoja valtioita -- eikä niiden sopeutumisongelmia ole missään onnistuttu ratkaisemaan.

Meilläkin niitä koskeva keskustelu käpertyy ideologiseksi ryhmävahvistautumiseksi joko "suvaitsevaiston" tai "maahanmuuttokriitikoiden" puolille. Nytkään tässä Jyväskylän tragikomediassa tarjoutuvaa tilaisuutta oppia jotain oman kansalaiskeskustelumme sisäänlämpiävästä tunnustuksellisesta luonteesta emme käytä, vaan riehaannumme mukaan mellakoiden maailmaan.


4.

On olemassa muuan seikka joka sosiaalisten rakenteiden tasolla erottaa äärivasemmistoa ja äärioikeistoa.

Se voitaisiin nimetä esimerkiksi korvaavan yhteiskuntafantasian tarpeeksi. Tämä on seikka joka erottaa äärioikeiston äärivasemmistosta. Äärioikeistolla ei ole mitään senkaltaista legitiimia -- yleistä yhteiskunnallista hyväksyntää nauttivaa -- järjestöä tai yhteisyyttä tukenaan, joka esimerkiksi näillä äärivasemmistolaisnuorilla omassa Vasemmistoliitossaan on.

On kuitenkin tunnusomaista äärioikeistolaisille että he kuvittelevat -- fantasioivat -- muodostavansa järjestäytyneen ryhmän, organisoidun liikkeen, jolla on oma sisäinen hierarkiansa, ohjelmalliset tavoitteensa ja kunniakas tehtävänsä. Esimerkiksi Breivik puhui paljon euroopanlaajuisesta organisaatiosta -- ja kaikki nämä puheet olivat mitä todennäköisimmin pelkkää projektiivista kuvitelmaa.

Itse asiassa näiden kuvitelmien todistaminen "todellisiksi", siis uskottavuuden tavoittelu sekä omissa että muiden silmissä, oli ja on kaikissa muissakin vastaavissa tapauksissa se varsinainen motiivi, joka ensin väkivaltaan ja viimein hirmutekoihin aina ajaa.

Mutta juuri tällaisten omatekoisten yhteiskuntaprojektioiden olemassaolo kertoo jotain aivan olennaista siitä mistä näissä yhteiskunnanvastaisissa pienryhmissä on kysymys. Taustalla on aina jokin niin kipeä kehitysvaihe, traumoittunut todellisuuskosketus, että se on vaatinut luomaan kokonaisen fantasiamaailman saadakseen lievitystä.

On kysymys siitä että ollaan ajauduttu oikeasta sosiaaliyhteydestä syrjään. On  jouduttu tyhjän päälle, hyväksynnän piiristä kokonaan pois ja ulos, ja ajauduttu korvikkeeksi kehittelemään virallisen yhteiskunnan korvaavaa fantasiaa.


5.

Sanotaan tämä varmuuden vuoksi vielä uudestaan:

Jos kysytään, miksi jotkut ihmiset tarvitsevat itselleen tällaisen keinotekoisen ikioman yhteiskuntaprojektion, vastaus on aika traaginen. He tarvitsevat psyykkisen projektionsa siksi, että he eivät ole kelvanneet oikeaan yhteiskuntaan.

Heille ei ole löytynyt siinä paikkaa, ei tehtävää, ei arvoa. Ihminen on pohjimmiltaan niin vahvasti sosiaalinen olento, että kun hänen omanarvontuntonsa normaalissa sosiaaliyhteydessä tulee kielletyksi, hän luo itselleen kuvitelman sosiaaliyhteydestä jossa hän saa arvonantoa. Sanoisin: saa ihmisarvonsa.

On vanha totuus, josta ei koskaan muistuteta tarpeeksi usein. Se on, että jokainen yhteiskunta on oman fasisminsa ja rasisminsa ansainnut. Ne ovat ilmiöitä jotka eivät nouse tyhjästä, vaan ovat hyvin johdonmukaista seurausta harjoitetusta sosiaalipolitiikasta.

Eikä tässä äärivasemmistonkaan, siis vallankumouksellisen ääriliikkeen ohjelma niin kaukana ole. "Voima, jonka järjestelmä jättää käyttämättä, on se voima, joka kumoaa järjestelmän", marxilaisuus sanoo.

Myös sosialismi oli ihmiskoe, utopia, fantasoitu yhteiskuntakokeilu, jonka oli määrä korvata historiallinen yhteiskuntamalli -- sosialistinen korvikevaltio, korviketodellisuus, tieteen korvaava marxilainen tiede, ikioma sosialistinen totuus, "sosialismin rakentaminen".

Ne menivät menojaan. Mutta niitä elvytetään uusien fantasioiden muodoissa. Vastustajia tarvitaan, sillä yhteinen demonisoitu vihollinen on ryhmävahvistautumisen tärkein työkalu. Sitä taas haetaan tässä ja nyt.

Yhteiskuntajärjestelmä taistelee ääriliikkeiden kannatuspohjan kasvamista vastaan parhaiten juuri sellaisen bismarckilaisen sosiaalipolitiikan keinoilla, jonka Kekkonen aikanaan pelottelemalla vuorineuvoksia idänkortillaan ajoi läpi. Se olisi yhä edelleenkin hyvä johtotähti, jos meillä olisi edes hiven sitä ymmmärrystä kansallisen kahtiajakautumisen tuhoisuudesta, joka Kekkosella oli.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Sadat puheenvuorot ja tuhannet kommentit, joita jo vuorokauden kuluessa tällaisesta aika marginaalisesta, lähinnä muutamien ääri-ihmisten ympärille keskittyneestä kärhämöinnistä on syntynyt, kertovat jotain niistä pinnanalaisista jännitteistä ja ladatusta lynkkausmielialasta joka yhteiskunnassamme nyt vallitsee.

Tarvitaan vain jokin sensaationsiemen, neliömillimetrin kokoinen mustetahra, kun jo tulkinnat ja merkityslaajentumat ryöstäytyvät irti ja mielipidesota alkaa. Eikä siinä ole kysymys ollenkaan mistään mielipiteilystä, vaan ainoastaan vastapuolen leimaamisesta, pahuuden projektiosta ja demonisointitarpeista -- eli juuri niistä motiiveista, jotka kaikkia äärilikkeitä psykologisesti muotoilevat.

Äärivasemmiston ja äärioikeiston keskinäinen kärhämöinti on levinnyt pitkin Eurooppaa monien vuosien kuluessa. Jopa niin että asetelmat ovat pitkälle institutionalisoituneet -- aina kun mielenosoituksia järjestetään, vastapuoli saapuu omine vastamielenosoittajineen paikalle.

Tällaista tilannettahan seurattiin jokin aika sitten Jyrki Richtin tekemässä tv-raportissa, jossa mukana kommentoijana ollut Dan Koivulaakso ei edes paikan päällä silminnäkijänä pystynyt hyväksymään että hyökkäävä osapuoli oli sillä kertaa äärivasemmistolainen, ei äärioikeistolainen rintama.

Ääriliikkeet ovat elimellisesti yhtä ja samaa, ne muodostavat symbioosin ja tarvitsevat välttämättä toisiaan. Ei niitä voi mitenkään erottaa toisistaan, sillä niiden käyttövoimana on täsmälleen sama toinen toiseensa kiinnittyvä ja toinen toisensa kimppuun hyökkäävä aggressio.

On aivan sama minkälaisten ideologisten termien varassa nuorten puhtaasti psykologisia ongelmia jalostetaan -- todellisuuteen törmäämisen lähinnä uskottavuushaasteena kokevien nuorten ja heidän ääriliikkeidensä argumentit ovat aina vain pintaa, ihan riippumatta siitä miten "opilliselta ja oppineelta" ideologinen jargoni saadaan vaikuttamaan.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Äärioikeistosta kertovan kirjan kirjoittaminen ei ole äärivasemmistolaista liikehdintää. Tai sinä päivänä kun se on sitä, alkaa vaikuttaa siltä, että täällä haluaa joku tukkia suita.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Äärioikeistosta kertovan kirjan...""

Kerropa, esiintyykö ko. kirjassa esimerkiksi termi sosiaalisen sidonnaisuuden aste? Kuinka monta kertaa kirjassa mainitaan ryhmävahvistautuminen? Tekeekö joku kirjoittajista rajanvetoja ideologioiden ja yleensä tunnustuksellisen ajattelun välillä? -- Tai ylimalkaan: millaisia ovat ne yleiset joukkopsykologian puitteistukset, joissa ideologisia ilmiöitä kirjassa tarkastellaan?

Kun tällaisten "kirjojen" ainoa varsinainen "sisältö" on sivuuttaa yleiset ajatteluominaisuudet je tarkastella todellisuutta ideologioiden pohjalta -- jolloin on mahdollista luoda käsiteyhteyksiä niin että uskotaan esimerkiksi tietyn fundamentalismin olevan tietyssä yhteydessä tiettyyn ideologiaan -- silloin määrittelylle "äärioikeistosta kertova kirja" syntyy kytkentä nimenomaan "äärivasemmistiolaiseen liikehdintään".

Kysymyksessä on kahden ääriliikkeen symbioosi. Se toteutuu niin ontologioiden -- opillisten kysymysten ja vastausten -- poliittis-ideologisen terminologian ja julistuksen, propagandanteon, kuin myös nyt näköjään käsirysyn tasolla.

Tällaisten seikkojen näkeminen, eritteleminen ja esille nostaminen niin että ne asettuvat tarkasteluissa päällimmäisiksi, edellyttää älyllistä rehellisyyttä ihan erilaisessa mielessä kuin ideologinen tunnustuksellisuus sallii.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Oikkosta huolestuttaa tällaisen vääränlaisen ja väärin muotoillun kirjallisuuden, hipsukoisssa "kirjojen" julkaiseminen.

Suomen tietokirjalijat ry taas ottaa kantaa asiaan hieman toisesta näkökulmasta.

http://www.suomentietokirjailijat.fi/?x18668=245809

”Tietokirjailijoiden tehtävänä on nostaa esille ajankohtaisia kysymyksiä. Tietokirjailijat eivät voi väistää arkoja aiheita, vaikka ne herättäisivät ristiriitaisia tunteita. On huolestuttavaa, jos sananvapautta yritetään painostamalla rajoittaa”, toteaa toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen."

Mutta hyvä yritys, Seppo Oikkonen.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen Vastaus kommenttiin #4

Oma kritiikkini liittyy laatuun, siis tapaan jolla tietoon suhtaudutaan, ei suinkaan siihen mistä aiheista kirjoitetaan tai miten aktuelleihin tai ikuisiin kysymyksiin kirjoissa keskitytään.

Tietokirjailijoiden kannanotto kertoo sinänsä jotain siitä miten sumeasti he kysymystä käsittelevät. Kun "tieto" muuttuu ideologiaksi, silloin on silmälaput jo syvällä ja putkinäkö pahasti päällä.

Pertti Ilonen Vastaus kommenttiin #6

Olisitko Seppo ystävällinen ja määrittelisit sanan laatu yhdellä lauseella? Mitä tarkoittaa sana laatu juuri tässä yhteydessä mielestäsi?

Jos se onnistuisi, niin mielellään yhdellä lauseella.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen Vastaus kommenttiin #7

Tietoa esimerkiksi wittgensteinilaisen tiedonfilosofian valossa, ei Esko Valtaojan vulgaaripositivismia.

Pertti Ilonen Vastaus kommenttiin #8

Ok. Tuo lause on varmasti sinulle hyvin kirkas merkitykseltään. Itselleni se on vähintäänkin erittäin moniselityksinen. Jos mahdollista pyytäisin tarkkuutta määrittelyihin.

Muuten jää maku sellaisesta "jokaiselle jotakin" tekstistä. Ja yleensä se ei sitten oikeastaan tarjoa kenellekään juuri mitään.

Kaisa Jalis Vastaus kommenttiin #12

Jos jaksat, niin lue teksti uudestaan.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Vasemmistoliiton puoluejohtaja, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on kiirehtinyt kirjoittamaan asiasta oman blogitekstinsä, joka propagandistisessä yksisilmäisyydessään ylittää monien täällä esiintyvien yhdentotuudenjulistajien saati sitten Arhinmäen omien joukkojen, siis kansan syvistä antirasistisista vihapuheriveistä lähtevät hyökkäykset.

Teksti on otsikoitu sankarimartyrologisesti "Väkivallan edessä emme taivu". Kirjoitus sisältää ylidramatisoidun kuvauksen siitä mitä tyhmäpäisessä käsirysyssä yleensä tapahtuu ja päätyy tietenkin perussuomalaisten esp. Timo Soinin syyllistämiseen tapaukseen liittyvistä käänteistä. Propagandaa tympeimmillään, siis. Kulttuuriministerin kynästä, siis.

Näkemyksellisesti arveluttavin kohta on kuitenkin tämä: "Kyse on siitä, että väkivallalla tai sen uhalla halutaan rajoittaa ihmisten mielipiteen- ja ilmaisunvapautta, kokoontumista ja toimintaa. Erityisen raukkamaista tämä on siksi, että se kohdistuu ihmisiin, jotka toimivat ihmisten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta ja yrittävät samalla varoittaa syrjinnän ja rasismin vaaroista."

Tällaisesta näkemyksestä jossa esimerkiksi vasemmistopuolueen oma rooli äärimmäisen rahaohjasteista politiikkaa harjoittavassa äärioikeistohallituksessa kuitataan kunniamaininnalla, samalla kun syrjintä ja rasismi nähdään ikään kuin syynä kaikkeen pahuuteen eikä suinkaan totaalisesti epäonnistuneen sosiaalipolitiikan seurauksena voisi hyvin yksinkertaisesti todeta: siinä tuskin ollaan vahingossa ajauduttu harhateille, siinä täytyy olla kyse aivan tietoisesta härskistä vääristelystä ja mielipidesikailusta.

Kaisa Jalis

Itse, vaikka minulla onkin tiettyjä voimakkaita ideologisia näkökulmia (esim. anti-islam), torjun nimenomaan väkivallan, jota tässä harjoitettiin. Minulle on aivan sama, harjoittaako väkivaltaa joku lapsi kadulla, vanhempi kotona, poliittisesti motivoitunut henkilö tai hullu, niin väkivaltaa en osaa hyväksyä. En löydä sille mitään hyvää selitystä.

Kirjakritiikkisi on kyllä mielenkiintoista. Etenkin, jos RKp on sen osittain ainakin kustantanut.

Nyt nuo äärioikeistolaiset yhdstetään heti Persuihin. Maahanmuuttokriitikko Geert Wildersiäkin kutsutaan aina oikeistolaiseksi, vaikka hänellä on enemmänkin vasemmistolaiset arvot. En ole ikinä ajatellut Persuja oikeistolaisina, vaan etenkin Kokkareita pidän sellaisina ja Persujen kokkarisiipeä. Toivoisin, että Persut olisivat nimenomaan köyhien ja huonostikohdeltujen puolella Kokoomusta vastaan. Vasemmistohan ei sitä ilmeisesti ole: siis oikeasti vasemmistolainen.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

"" Vasemmistohan ei sitä ilmeisesti ole ...""

Niin. Vasemmiston historiallinen tragedia on, ettei sillä ole oikeaa läpiajateltua ihmiskuvaa ja yhteiskuntaihannetta. Vasemmisto on aina halunnut vain päästä osalliseksi siitä hyvinvoinnista joka paremmalla väellä jo on. Sen hyvinvoinnin laatu on korostetun individualistista.

Liberalismi on eurooppalaisella uudella ajalla vahvistunut rinta rinnan lisääntyvän individualismin kanssa. Tällahavaa olemme suorastaan individualistisen sokeuden vallassa -- niin ettemme esimerkiksi pysty käsittämään tuollaisia asioita kuin sosiaalisen sidonnaisuuden aste tai ryhmävahvistautuminen. Kuvittelemme "tahdon" yksilöominaisuudeksi, emmekä pysty eläytymään tapaan, jolla "tahto" ja "valta" olivat ihmisen alkulaumassa yhteisöominaisuuksia.

Liberalismi on ottanut niskalenkin vasemmistosta, niin sanoakseni. Samaan sokeuteen kuuluu, ettei vasemmisto pysty ryhmittäytymään vastavoimaksi eurooppalaisia vanhoja yhteiskuntia sisältäpäin hajottaville hyvin ryhmäsidonnaisille maahanmuuttajakuttuureille.

Mutta enpä oikein usko tuohon Perussuomalaiset-puolueeseenkaan. Siinä ei niitä tarvittavia järjen jättiläisiä ole tarpeeksi, ja hekin joutuvat omassa puolueessaan altavastaajiksi -- kohdellaan kuin todellisia rikollisia, vaikka tuomiot ovat tosiasiassa tulleet ajatusrikoksista.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

"... Vasemmiston historiallinen tragedia on, ettei sillä ole oikeaa läpiajateltua ihmiskuvaa ja yhteiskuntaihannetta"

70-luvulla vasemmisto voi ylpeillä siitä, että sinne imeytyi oikeastikin ajattelevaa väkeä, parhaimmisto, kaikesta huolimatta ... nykyvasemmiston "sivistyksen" tasosta kertoo paljon nimi Paavo Arhinmäki.

"Mutta enpä oikein usko tuohon Perussuomalaiset-puolueeseenkaan"

Minä vieläkin uskon, että Timo Soini voisi ottaa avuksi jonkin "hovifilosofin"; sen verran taitavasti hän on esimerkiksi delegoinut käytännön juttuja sille Putkoselle. - Ja yhtäkkiä puolue voisi harpata tästä mutapainista laadullisesti ylivoimaiselle politiikanteon tasolle. Harvassa muussa puolueessa puheenjohtajalla on yhtä suuret valtuudet linjan valintaan.

Anne Pylkkönen Vastaus kommenttiin #11

hm.. persuille "hovifilosofi"?" no tuota, eikö mieluummin vaikka "laavufilosofi" - esim. Harmaasusi olisi erinomainen valinta suostuisi hän taikka ei :D

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen Vastaus kommenttiin #15

Pylkkönen

""... mieluummin vaikka "laavufilosofi" - esim. Harmaasusi ...""

Tuossa taidat olla enemmän oikeassa kuin pelkän heiton verran. Nimittäin filosofialla ja poliittisella ideologialla on -- tai mielestäni ainakin pitäisi olla -- se ero, että filosofia yrittää sanoa jotain suhteessa todellisuuteen -- siis puhua esimerkiksi todellisuuden perimmäisestä laadusta -- kun taas ideologia on nimenomaan tunnustuksellista vahvistautumista -- samanmielisyyttä -- palveleva oppi.

Perussuomalaiset-puolueen ideologista hajanaisuutta on päivitelty ja kauhisteltukin, mutta toinen näkökulma asiaan tietysti voisi olla se, ettei tiukan ideologian muotoileminen mitenkään tekisi puolueesta sen parempaa. Ehkä päinvastoin -- jos puolueen kannatuksen taustalla on se minkä luulen siellä olevan, eli yhteiskuntamme pinnan alla vallitseva tyytymättömyys ja uudenlaisen poliittisen sisällön tarve, silloin on ehkä kaikille parempi ettei opilliseen sulkeutumiseen edes pyritä, vaan annetaan noiden hyötyniemeläisten elämänvirtojen pyörteillään viedä tilannetta eteenpäin.

Opilliseen ontologiaan sulkeutumisen sijasta puolueen "filosofia" voisi todellakin olla esimerkiksi juuri sitä muotoa, jota "Harmaasuden" kannanotot edustavat. Niissä ikään kuin kirjain kirjaimelta naputetaan asia seinälle, sana sanalta rivi riviltä, ja kun viimeinen rivi on valmis, siihen isketään piste. Se on sillä kertaa siinä. Ja sen ympärillä on sitten sen hetken ajan jotain mistä voi hyvin pitää kiinni.

"Kieli on talo jossa elämme" -- tai "olemme" heideggerilaisittain -- ja voi olla paikallaan orientoitua politiikan maailmaan enemmän laavun kuin kivitalon perspektiivistä.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #11

... Täytyy vetää takaisin sen verran, että 70-luvun älymystökommunismi taisi olla samanlaista hyvinvoivien isäkapinaa kuin nuorison hillunta vasemmiston leirissä tälläkin hetkellä on. - Sen sijaan Claes Andersonin aikana, 1990-luvulla, kun kommunismi oli jo tuomittu hävinneeksi ideologiaksi, tällainen valinta kyllä kuvasi rohkeaa omaehtoista ajattelua?

- Tuo yllä oleva Oikkosen oivallus on hyvä: perussuomalaisuus säilyttää älymystön piirissä (!) iskuvoimansa juuri niin kauan kuin he edustavat vapausasteita kaavoihin kangistuneiden rajoitteiden sijaan.

Kaisa Jalis

En ole tutustunut poliittiseen historiaan ollenkaan.

"Mutta enpä oikein usko tuohon Perussuomalaiset-puolueeseenkaan. Siinä ei niitä tarvittavia järjen jättiläisiä ole tarpeeksi, ja hekin joutuvat omassa puolueessaan altavastaajiksi -- kohdellaan kuin todellisia rikollisia, vaikka tuomiot ovat tosiasiassa tulleet ajatusrikoksista."

Tästä olen samaa mieltä.

Vasemmiston tehtävänä näkisin työväen etujen puolustamisen: ettei siivoojille sallita maksettavan palkkoja, joilla ei pärjää. Kokoomuksen ja työnanatajien en koe välittävän työntekijöiden eduista, vaan johtajien eduista. Jotta bisness olisi kannattavaa, muutaman ihmisen (tai tuhansien) elämänlaadulla ei ole väliä. Milloin teollistumisesta johtuva huvinvointi jaetaan kaikkien hyväksi, jotta kaikilla on varaa kunnolliseen ruokaan, eikä tarvitse leipäjonoissa seistä, kenenkään?

Arhi Kuittinen

Julistaako Oikkonen nyt todellakin kokoomuksen ilosanomaa siita, etta vastakkainasettelujen aika on ohi?

Stubb on selvasti julistautunut oikeistolaisen darwinismin kannattajaksi ja perussuomalaisten henkiseksi johtajaksi euroministerina.

Poliisi selvasti tuonut esille kokoomuksen 30-luvun poliittisen ihmiskuvan ja poliin sitoumisen siihen. Perusuomalaiset ovat pelkastaan kokoomuksen 30-luvun toisinto jota ajaa fasistinen uskonnollisuus ja viha demokratiaa vastaan. Poliisi on hyvin ihastunut aarioikeistolaisten aktivismiin ja vasemmistolaisten totaalisen alyttomaan syyllistamiseen tassa kokoomuksen aijeuttam eurokatastofin syyllistamisessa.

Poliisikin on lietsomassa vasemmistosta uhkaa vaikka eliitti on ajanut Suomen nyt maksamaan Saksan pankkien keinottelua Kreikan eliitin lahjonnassa ja tahallisissa velka-ansoissa.

Katainen on ollut rakentamassa Euroopan laajuista salaliittoa demokratian tuhoamiseksi Euroopassa ja pedannut tasmallisesti aarioikeiston nousua kreikassa, unkarissa ja Suomessa euroeliitin plutoratian varmistamiseksi kaaoksen varjolla.

Etta oikeiston hegemoniaa ja porvarillista ihmiskuvaa ei saa horjuttaa humanistisella ihmiskuvalla vasemmiston toimesta?

Etta Oikkonenkin iskee Radikaalin leiman otsaan, jos esittaa vastakkaista maailmankuvaa ja vastakkaisia poliittisia ratkaisuja kuin kokoomuksen porvarien ja heidan hannystelijoittensa perussuomalaisten oikeistolaiselle hegemonialle?

Oikeisto on 22 vuotta lisannyt huikeaa poliittista ja retorista hegemoniaa leimaamalla kaikki muut talousteoriat ideologiseksi uhaksi "terveelle" talouspuheelle ja porvarilliselle poliittisen areenan kaappaukselle.

Kokoomus ei myonna olevansa syypaa eurokatasrofin lobbaamisesta ja nyt se saa sivutukea perussuomalaisilta oikeistolaisen kulttuurin ja vasemmistovastaisuuden emotionaliseen ponkittamiseen.

Ja Oikkosen mielesta tama oikeistolaisen ideologian vastustaminen on aari-ilmio eika normaalimpaa demokraattisen ja poliittisesti avoimen kulttuurin palaamista?

Oikkosen pelot lyovat nyt yli reippaasti ja hukuttavat terveen analyysin todellisesta kaaoksesta: poliittinen elamamme on lukossa oikeistolaisen hegemonian ja kokoomuksen pankkikeskeisen taloushysterian takia, joka ohjautuu eurooppalaisen finanssikapitalistien vallankaappauen mukaisesti kohti Suomen valtion tuhoamista taysin perusteettomiin velka ansoihin euroiin Euripankeille.

Tottakai tassa tarvitaan nousevaa vastakkainasettelua ja vasemmistolaista vastapainoa feodaalioikeiston ikiaikaista eliitin vallanhimoa vastaan.

Perussuomaiset ovat Kataiselle tarkeita katukaaoksen tuottajia jotta eliitin vallankaappaus voi onnistua.

Toki on totta etta Audin takapenkille euroeliitin vallan hurmasta hullaantunut Arhinmaki estaa puolueensa Aidon vasemmistolaisen politiikan ja vasemmistoaktiivit keskittyvat nyt vain pikkumaiseen rasisminvastaiseen puuhasteluun eivatka nouse Arhinmakea vastaan aidon ja tarkean talouspolitiikan puolesta.

Susanna Kinnunen

"Perusuomalaiset ovat pelkastaan kokoomuksen 30-luvun toisinto jota ajaa fasistinen uskonnollisuus ja viha demokratiaa vastaan"

Perustele, älä julista. Tunnustukselliset ääriliikkeet vihaavat demokratiaa, mutta ps ei ole ääriliike.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kuittinen

""Julistaako Oikkonen nyt todellakin kokoomuksen ilosanomaa ... Stubb on selvasti julistautunut...""

Ai miten mielenkiintoinen kommenttikirjoitus. Ideologisesti syyllistävä. Se tavallaan manifestoi ja dokumentoi hyvin sitä, mihin ideologiat ovat kaikkein käyttökelpoisimpia -- oman ryhmän samanmielisyyden vahvistamiseen ja muiden eristämiseen, sijoittamiseen syyttämisetäisyyden päähän. Juuri siitähän blogissa yritettiin puhua.

Ääriasenteet -- opillinen fundamentalismi -- ovat kuitenkin tosiasiassa mahdollisia ihan siitä riippumatta minkä uskonnon, aatteen, ideologian, opin tai -ismin nimissä ryhmäsidonnaisuutta vahvistetaan. Ei siinä äärivasemmistolla ja äärioikeistolla ole muunlaista eroa kuin tuo blogissa mainitsemani vasemmistonuorten parempi legitimaatio -- heillähän on ihan legitiimi taustajärjestö, jonka nimiin he saavat samaistua.

Mutta ääriasenteet ovat psykologinen, eivät poliittinen ilmiö. Ne ovat esimerkiksi tavallisia nuorten, eivät varttuneiden ja kokeneiden ihmisten keskuudessa. Mielen kerrostuminen iän myötä muuttaa psyykenrakenteet ja -toiminnot niin että suhteellisuuden- ja todellisuudentajulle syntyy enemmän sijaa. -- Tämä ei ole siis mitään ikääntymisen ylistystä tai konservatismin puolustelua, sillä esimerkiksi konservatismi takertumisena tiettyihin turvaa tuottaviin opillisiin muotoiluihin on tunnusomaista nimenomaan nuorille, ei ajattelukykyisille ihmisille, jotka pystyvät sietämään hyvän ajattelun edellyttämää syvää sielullista epävarmuutta.

Poliittisten ideologioiden rooli mielen maisemissa on nimenomaan ryhmiä synnyttävää ja niiden sisäistä yhteisyyttä syventävää. Ei tästä ilmiöstä mitenkään pysty irrottamaan psykologiaa pois. Kun puhutaan ääri-ilmiöistä, kyse on pelkästään psykologiasta. Ja se psykologia on aivan sama olipa kyseessä mitä tahansa opillista totuutta tunnustava ryhmä.

Se että esimerkiksi nyt on olemassa tilanne, jossa vasemmistoliittolainen -- varmaan omiensa joukossa ryhmävahvistautumista nauttiva -- ministeri Arhinmäki on mukana toteuttamassa juoksupoikana hallituksen äärimmäisen rahaohjasteista kokoomuspolitiikkaa, ei mitenkään voi olla psykologisia tekijöitä tarkastelevan blogistin syytä. Se on vain sen tosiasian yksi ilmenemismuoto, etteivät poliittiset ideologiat takaa harjoitettavan politiikan sisältöä, vaan toimivat enemmänkin vain oman ryhmän ryhmävahvistautumisen ja tunnustuksellisuuden välineenä.

Kuten aiemmassa kommentissa taisin todeta, eurooppalaisessa mittakaavassa äärivasemmisto ja äärioikeisto ovat jo institutionalisoineet keskinäisen kärhämöintinsä. Siksi aloitin blogin tuolla lauseella jolla sen aloitin. Se on mielestäni hyvin turhauttava tosiasia todettavaksi. Se kertoo että varsinkin nuoret ihmiset tänäkin aikana ovat onnettomasti oman opillisuutensa vankeja -- tunnustuksellisen ajattelun papukaijamaisia toistajia ja vahvistajia.

Siinä on jotain elämällevierasta, kuten tietysti nuoruuden opillisissa haihatteluissa aina. Todellisuusefektiä tarvitaan jotta uskottavuus omissa ja tovereiden silmissä säilyisi ja vahvistuisi. Paremman puutteessa kelpaa siis nahistelu ideologisen vastaparin kanssa -- se on se symbioosi josta yritin myös puhua. Ja poliisin kanssa nahisteleminenhan on aina ollut kaikenlaisten anarkistien initiaatioriitti. --

Mutta vasemmistoliiton kannalta kyllä vakavinta on, että nuori polvi on saanut koko puolueen kapinallisuutensa vahvistamisen areenaksi. Ei ole edes väliä sillä että käytännössä ollaan mukana todella härskissä äärimmäisessä oikeistopolitiikassa -- sekin on vain jatkuvuutta takaava kulissi, jonka suojassa on mahdollista jatkaa ideologisia haihatteluja.

Susanna Kinnunen

"äärivasemmiston ja äärioikeiston keskinäinen kärhämöinti"

En tuosta pidä. Puukon kanssa tuli riehumaan vain toinen osapuoli, vaikka olisi ollutkin niin että toisellakin puolella oli jotain aseeksi soveltuvaa.

Äärivasemmisto on kuin nalkuttava akka, ärsyttävä, mutta harvoin väkivaltainen. Äärioikeisto on taas kuin juoppohullu mies.

Nämä ovat kuin aviopari, mutta kärhämä on hieman epäsymmetrinen.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

En minäkään erityisesti mistään väkivallasta pidä. Sitä vastaan voidaan kuitenkin taistella vasta kun lähtökohtaisesti määritellään se seuraukseksi jostakin eikä pidetä sitä lähtökohtaisena pahuutena, syynä puhuuteen jota tehdään ja tapahtuu.

Esimerkiksi väkivaltarikolliset ovat jokseenkin poikkeuksetta joutuneet kokemaan lapsuudessaan itse väkivaltaa, ruumiillisen kurituksen tai aikuisten hallitsemattomien aggressioiden seurauksena. "Sosiaalinen periytyvyys" on väkivaltakäyttäytymisessä olemassaoleva tosiasia.

Viittasin blogin lopussa Kekkoseen, joka saamani ensikäden todistuksen mukaan piti vuorineuvoksia pelossa idänkortillaan ja pakotti nämä hyväksymään "bismarckilaisen" sosiaalipoliikkansa -- siis sosiaaliturvan korottamisen tasolle jossa sosiaalinen ahdinko ei enää voisi olla syy sosiaalisen häiriön lisääntymiseen. Tämä on mielestäni hyvin ajateltu.

Sosiaalisen tasauksen toteuttamisen pitäisi olla kaikkien hallitusten ensisijaisena poliittisen ohjelmana -- ja ihan siitä riippumatta eletäänkö hyviä vai huonoja aikoja. Yhteiskuntapolitiikan ylimalkaan tulisi olla politiikan ainoa tai ainakin ensisijainen toimikenttä -- mutta nythän se on jokseenkin viimesijaisin arvo, jota toteutetaan, jos ylimalkaan koskaan toteutetaan, vain sillä ehdolla että "ensin kakkua on kasvatettava ennen kuin sitä aletaan jakaa". Käytännössä kakun jakamisen hetkeä ei koskaan ole tullut.

Voi olla että kuvauksesi nalkuttavasta akasta ja väkivaltaisesta ukosta osuu jossain mielessä oikeaan. Itse muistuttaisin kuitenkin myös siitä, että äärivasemmistolaiset nuoret, joilla ideologisiin kikkailuihin on kapasiteettia ja aikaa, ovat yllättävän usein lähtöisin aivan erinomaisen hyvinvoivista kodeista.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Susanna Kinnunen, "En tuosta pidä. Puukon kanssa tuli riehumaan vain toinen osapuoli, vaikka olisi ollutkin niin että toisellakin puolella oli jotain aseeksi soveltuvaa."

Kommenttisi on mielestäni siinä mielessä hiukan hätäinen, sillä vielä on avoinna se kuka aloitti väkivaltaisen käyttäytymisen. En ainakaan itse ole vielä havainnut poliisin kertoneen tuota. Itse olisin pidättyväinen ottamaan kantaa siihen kumpi osapuoli on tullut puukon tai muun aseen kanssa riehumaan. Vahingoittavat aseet olivat poliisin mukaan kummallakin osapuolella käytettävissä. Työrauha poliisille.

Susanna Kinnunen

En elättele toivoa etteikö kärhämän ainoa todellinen syypää ollut puukottaja, enkä tykkää nimittää puukotusta "keskinäiseksi".

Laajemmassa perspektiivissä puukkomies ja Andersson-Brunila-Koivulaakson AFA-kaverit tarvitsevat toisiaan jo pelkästään olemassaolonsa oikeuttamiseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset