Kuinka Karl Marx tavataan

Hullujenhuoneemme huoneentaulu

1.

Ei ole erityisemmin innostava tai mielenkiintoinen vaan lähinnä pelkästään puistattava kokemus tuntea elävänsä hullujenhuoneessa. Sellainen elämänkokemus keskellä oman aikamme henkistä pimeyttä on kuitenkin aivan mahdollinen.

Enkä tarkoita, että nyt olisi vain niin, että esimerkiksi erilaiset fundamentalistikiihkoilijat tai muut tunnustuksellista totalitaristista ajattelua edustavat uskonnolliset tulisielut työntyisivät päivittäin tv-uutisista silmille, vaan varsinaisen hullujenhuone-efektin aiheuttaa se, että myös kaikkein viisaimmiksi noteeratut ihmiset osoittautuvat ajattelussaan naiiveiksi ja alkeellisimmistakin tiedonfilosofisista kysymyksistä täysin tietämättömiksi.  --

Nämä jälkimmäiset nauttivat yleistä hyväksyntää ja hymistelyä, ja heitä pidetään "tieteellisen ajattelun" auktoriteetteina, jostain syystä.

Tarkoitan nyt esimerkiksi sellaisia herroja kuin Esko Valtaoja ja Kari Enqvist, ja samaan ajankuvaan heidän taustalleen maailmanlaajassa julkisuusperspektiivissä sijoittuvia maailmanluokan "uskontokriitikoita" kuten Richard Dawkinsia tai Daniel Dennettia. Mutta en tarkoita sitä etteivätkö nämä herrat olisi tavallaan oikealla asialla taistellessaan kaikkeinpinnallisimpia uskonnollisia kuvitelmia vastaan.

Sen sijaan tarkoitan sitä, että asetelma ja rintamalinja, josta he tätä taisteluaan käyvät, on noin sata vuotta vanhentunut, ja itse asiassa he levittävät aivan harhaista vulgaaripositivistista tiedeuskoa kritisoimiensa taikauskojen tilalle.


2.

Heidän tiedepropagandansa premissit lähtevät siitä että uskonnot edustavat tietämättömyyttä ja joulupukkisatuihin verrattavia todellisuusharhoja, joihin "oikea tieteellinen tieto" voisi tuoda ja on tuonutkin korjauksen. Tällainen näkemys on kotoisin suoraan 1800-luvun jälkipuoliskolta, jolloin uskonnon ja tieteen keskinäinen kamppailu oli argumentaation suhteen agiteeraavimmillaan.

Ei millään uskoisi, että nämä tiedonfilosofisesti jo aikapäiviä hapantuneet rintamalinjat saattaisivat vasta nyt nousta populaareiksi, suurta yleisöä kiihottaviksi kysymyksiksi.

Kristillinen apologia uskon pääpuolustuslinjalla -- apologian valtavirta, joka on hyvin muotoiltu esim. Alan Richardsonin kirjassa "Usko ja ajattelu" -- pystyi torjumaan täydellisesti ensimmäiset "tieteen" hyökkäykset, jotka tehtiin nimenomaan osoittelemalla raamatunkohtia mahdottomiksi ja viittaamalla tieteen tutkimustuloksiin, jotka kertovat asioiden oikean laidan. Apologia totesi täysin pätevästi, etteivät tieteellisessä ajattelussa pysyviä ole tutkimustulokset vaan metodit ja totuudellisuuden kriteerit, ja niiden historiallisen kehittymisen kartoittaminen taas osoitti ettei periaattessa mitään rajaa tai eroa teologisen ja tieteellisen selittämisen välille voitu vetää.

Ajatushistoriallisesti teologisen selittämisen perinne sisäänrakentui tieteelliseen selittämiseen. Esimerkiksi materialismissa vaikuttava monismi -- vaikkapa se että tieteellisen teorian koetaan olevan sitä pätevämpi mitä laajemman ilmiöjoukon se selittää -- on teologisen ajattelun perinnettä. Teologisen selittämisen päätepiste oli Jumala, tieteellisessä selittämisessä "totuudella" on yhä jumaluuden olemus, mutta tutkimustulosten pitäisi täyttää sekä totuudellisuuden että kehittymisen kriteerit.


3.

Noiden aikojen jälkeen ovat edelleen kehittyneet ne tiedonfilosofiat joilla myös "tieteellisen tiedon" kriteereitä määritellään -- kuten lähtökohtaisia käsitteitä rukkaava looginen positivismi ja empirismi  ja sen kritiikki -- ja niiden rinnalle vielä hienovaraisemmin tiedon ja totuudellisuuden kriteerejä erittelevä fenomenologia -- mutta näistä "tositiedon" laatutekijöistä vulgaaripositivisteilla ei näytä olevan aavistustakaan.

Niinpä tieteellisen ajattelun auktoriteetteina esiintyvät herrat edustavat vain jonkinlaista vaihtoehtoista uskonsuuntaa, jossa uskontojen jumalharhat on korvattu "tositietoon" liittyvillä harhakäsityksillä. Keskustelutilanne on kuin suljetulta osaltolta siksikin, että nämä herrat "hoitosuunnitelmallaan" todellakin onnistuvat vetoamaan siihen samaan auktoriteetintarpeeseen, joka jumalharhoissaan elävillä hoidokeilla on.

Auktoriteetin tarve on varmuuden tarvetta. Uskonnollisesta varmuudesta voidaan ehkä helpoiten vapautua jos se korvataan tieteellisellä varmuudella. Jos ja kun näin tapahtuu, siinäkin siis teologisen ajattelun perinne sirtyy auktoriteettiasenteen muodossa niin sanottuun tieteelliseen ajatteluun. Tragedia hullujenhuoneessamme on tämä: kysymys on vallasta, valta-auktoriteetista, ei tiedosta, ei tiedosta ja siitä tiedon muodosta jota "tiede" edustaa.


4.

Uuden ajan alussa loistavat matemaatikot eivät suinkaan todistaneet matematiikan aukottomuudella Jumalaa vastaan, vaan täysin päinvastoin. Silloin logiikka ja jumalusko saattoivat elää harmoniassa rinta rinnan ja toisiaan tukien. -- Monet muutkin nykyisin erillisiksi elleivät suoranaisiksi vastakohdiksi lokeroidut asiat eivät syntyvaiheessaan olleet toisilleen vieraita, vaan saattoivat inspiroida ja tukea toisiaan.

Keskiaikaisen neliaineisen oppisivistysjärjestelmän, qvadriviumin, korvanneet erityistieteet kehittyivät ja eriytyivät toisistaan sitten myöhemmin. Tiedonaloille ovat tyypillisiä niiden kullekin ominaiset omat suureet ja näille omat mittayksiköt -- maailmassa havaittavat ilmiöt lokeroituivat sitten sopivan erityistieteen, esimerkiksi fysiikan tai kemian piiriin. --

Mutta huomatkaa, ettemme oikeasti voi tietää ovatko maailman ja todellisuuden "ilmiöt" jonkin historiallisesti syntyneen tiedonalan mukaisia, siis niiden suureilla ja mittayksiköillä kuvattavissa ja selitettävissä.

Esimerkiksi niin fysiikka kuin kemiakin tutkii aineen perimmäistä rakennetta, mutta kummankaan tiedonalan suureilla tai mittayksiköillä emme pysty selvittämään mikä erottaa "elottoman" aineen "elävästä" aineesta. Olemme historiallisesti luonnontieteiden avulla lisänneet todellisuudenhallintaa, mutta hallinta koskee vain "elotonta" luontoa, ei sitä ainetta josta meidät ihmiset on tehty.


5.

Lisääntynyt luonnonhallinta on saavutettu tukimalla empiirisellä metodilla "ilmiöitä". Emme kuitenkaan oikeasti tiedä millaisia "ilmiöitä" todellisuudessa on. Tätä ongelmatiikkaa tutkii tiedonfilosofia jota sanotaan fenomenologiaksi.

Empiirinen tutkimus edellyttää lähtökohtaisia käsitteitä, käsitesaksia, joilla ensin leikkaamme todellisuuden aika- ja tapahtumajatkumosta tietyn "alun" ja "lopun", mikä mielestämme rajaa "ilmiön". Todellisuudessahan mitään "alkuja" tai "loppuja" ei ole -- eikä siis ilmeisesti siitä irrottamiamme "ilmiöitäkään" -- eikä se, että näin olemme tutkimuksissa saaneet tietyn totuudellisuuskriteerin täyttävää ja käyttökelpoista tositietoa todellisuudesta kuitenkaan poista tosiasiaa, että mahdollisuutemme tutkia todellisuutta rajoittuvat meille mahdolliseen lähtökohtaiseen käsitteistöön.

Käsitteiden rajoitukset tulevat miltei törmäysvoimalla vastaan, kun yritämme luonnontieteille ominaisilla metodeilla tutkia itseämme, siis ihmistä. Ihmistieteiden tiedonalat kehittyivät järjestyksessä jonka määräsi koko uutta aikaa leimannut jatkuvasti lisääntyvä individualismi.

Ensin syntyi valtiotiede, sosiologia, ja sitten vasta psykologia. Sosiologian ja psykologian väliin jäi tyhjä alue -- ryhmäpsykologian menevä aukko -- josta johtuen meillä ei ole ollenkaan sellaisia käsitteitä käytössämme jotka auttaisivat meitä tutkimaan esimerkiksi hypnoosi-ilmiötä, jossa yksilöominaisuudeksi kuvittelemamme "tahto" siirtyy henkilöltä toiselle.

Hypnoosi-ilmiön selittämättömyys on hyvä esimerkki siitä millaisia aukkoja lähtökohtaisen käsitteenmudostuksen puuttuminen "tieteellisessä" tiedossamme aiheuttaa.


6.

Hulluin versio kaikista uudella ajalla kehittyneistä "tieteellisen ajattelun" muodoista on ehdottomasti "taloustiede". Se sai muotonsa valistusajalla, ja liberalismin oppirakennelmista kehittyi jonkinlainen täydellisen irvokas karikatyyri kaikista niistä totuudellisuuspyrkimyksistä, jotka erityisesti luonnon- mutta vielä ihmistieteissäkin saavuttivat todellisuudenhallintaa.

Kehittyviä luonnontieteitä ja niille kullekin ominaisia suure- ja mittajärjestelmiä matkien talousajattelu kuvitteli "rahan" jonkinlaiseksi "yleisen arvon" mitaksi. "Rahasta" tuli ajatuselementtinä kuitennkin yhtäaikaa sekä suure että mitta, koska mitään "yleistä arvoa" ei voida irrottaa todellisuudesta, mitata, säilöä, ikuistaa tai siirtää sitä "rahan" muodossa kaupasta toiseen.

"Rahassa" jäikin tosiasiassa elämään vain pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma -- raha on taloususkonnon kuolematon sielu.

Liberalistiseen talousajatteluun jäi jo sen syntyvaiheessa tavattomasti aivan ratkaisevia ajatusvirheitä, joista tieteille ominaisen suure- ja mittajärjestelmän apinointiyritys oli yksi keskeisimpiä. Toinen mammuttimainen ajatusvirhe oli "taloudellisen toimijan" kuvitteleminen "vapaaksi". Se pohjautui valistusajan yli-ihanteelliseen ihmiskuvaan, jossa yksilö nähtiin aivan autonomisena ja kaikkivoipaisena olentona, jota periaatteessa rajoitti vain rohkeuden puute. Siinä ihmiskuvassa ei todellakaan ollut mitään tolkkua.


7.

Voimme tehdä ajatuskokeen, jossa "rahan" harhainen suure- ja mittaominaisuus ja yksilön vapaudenharha kumpikin tulevat esille ja suhteutuvat oikeaa, pätevää ja käyttökelpoista tositietoa todellisuudesta antaneisiin luonnontieteisiin.

Voimme hyvin kuvitella, että kaikki "ilmiöt" luonnossa jatkuisivat luonnonlakien mukaisina, vaikka pyyhkisimme omasta tajunnastamme pois kaikki eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneet tieteet, niiden "suureet" ja "mittayksiköt". Luonto ei tarvitse käsityksiämme. "Tietomme" todellisesta maailmasta ovat lähinnä itseämme varten ja sijoittuvat omien korviemme väliin.

"Talousmaailmassa" meidän pitäisi pystyä tekemään sama temppu. Pitäisi pystyä pyyhkimään "raha" sekä suureena että mittajärjestelmänä kokonaan tajunnasta pois -- ja silti kaiken käyttäytymisemme pitäisi jatkua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jatkuisiko se? Menisimme aamulla töihin, tekisimme kaiken kuten ennenkin, kävisimme kaupassa noutamassa päivän ruokatarpeet, piipahtaisimme baarissa ja elokuvissa -- mutta kokonaan ilman rahaa, ilman raha-arvonmuodostusta?

Jos talouden lait olisivat oikeasti luonnonlakeja, meillä ei tuollaisessa tilanteessa olisi ongelmia. Elämämme saattaisi jatkua aivan kuten ennenkin -- kaikki mikä on  todellista ja tosielämän käytäntöä -- ja myös niin sanottu "hyvinvointi" sikäli kun se perustuu ihmisten työhön ja osaamiseen -- kaikki se voisi jatkua. Vain pankkiireilla olisi ongelmia.

Mihin he panisivat kaikki tähtitieteelliset velkakuplasummansa, imaginaariset raha-arvonmuodostuskuplansa, joita he työkseen ovat ostaneet ja myyneet toisilleen ja toisiltaan? Jatkuisiko myös heidän "työnsä" -- yhtä "asiantuntevin" elein ja tiukkailmeisinä he edelleenkin harrastelisivat kuplarahakauppojaan, vaikka tietäisivät, ettei nillä enää ole mitään yhteyttä siihen mitä ihmiset todellisuudessa tekevät?


8.

Tuohon on olemassa vastaus, joka on paljon vakavampi kuin ajatuskokeen kysymys. Sanoisin: juuri "luovuttamaan" taloususkonnollisista käsityksistämme meidän nyt vallitsevassa rahatalousajattelun kriisissä pitäisi pystyä. Jokin sellainen irtiotto saattaa jopa talouskriisin jossain vaiheessa tulla oikeasti eteemme.

Historiallisesti on nimittäin käynyt niin, että liberalistiseen talousajatteluun jo lähtökohtaisesti sisältyneet mammuttimaisen tiedonfilosofiset virheet ovat kasautuneet ja täydellistyneet, niin että maailma elää nyt taloususkonnon totaalisten harhojen varassa. Olemme hullujenhuoneessamme päätyneet tilanteeseen, jossa olemme omien korviemme välissä luoneet niin tähtitieteelliset "taloustieteelliset" raha-arvonmuodostuskuplat, ettei niitä kukaan koskaan pysty missään reaalitaloudessa lunastamaan.

Ne ovat tietysti pelkkää imaginaarista ajatusharhaa, mutta suhtaudumme niihin kuin ne edustaisivat jotain todellista. Mistä tämä merkillinen luottamus taloususkontoon tulee? --

Se on sitä samaa peri-inhimillistä luottamusta, jonka varassa ihmiset keskiajan teokraattisessa valtajärjestelmässä kokivat että Jumala oli asettanut kaiken maailmassa paikoilleen ja että maailmanjärjestys muodostui "Jumalan tahdosta". Aivan vastaavasti me nyt koemme totena, että talousteokratian maailma ympärillämme muodostuu "taloudellisista realiteeteista".

Taloususkonto on nykyajan maaginen valtajärjestelmä. Esimerkiksi valtionvelka on uusi, demokratian jälkeinen hallitusmuoto. Velalla hallitaan -- suunnattomat todellisuudentajuttomat velkarahakuplat menevät ihmisiin täydestä -- niillä ihmisten alistaminen onnistuu. Hullujenhuoneemme huoneentaulussa puhutaan taloustotalitarismin kieltä.

Ajatelkaapa lähtökohtaisia käsitteitä, joilla noidumme ymmärryksemme -- sellaisia kuin esimerkiksi tuo "realiteetti". Se on puhtaasti tiedonfilosofinen käsite. Suussamme se muuttuu valtapoliittiseksi ukaasiksi. Se voi niin tehdä, koska olemme tiedonfilosofisesti aivan valistumattomia ja valtapoliittisesti lammasmaisen alistuvia ja auktoriteettiuskoisia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (65 kommenttia)

Käyttäjän optimisti kuva
Juhani Niinipuu

No, et se sinäkään ihan pikkujuttuja päässäsi pyörittele. Mukava lukea syvällisiä mietteitä asioista, joita ei arkielämässä tule pohdittua - saatika paperille jäsennettyä.

Mielestäni uskonto versus tiede on niin kulunut aihepiiri, etten jaksa kiinnostua siitä ollenkaan. Richard Dawkinsit yms. menee minulla samaan joukkoon muiden (uskonnollisten) fundamentalistien kanssa.

Mitä rahaan tulee, niin jatkaessani tästä seuraaksi ostoksille se tuntuu edelleen yhtä konkreettiselta kuin ilma, jota hengitän.

kati sinenmaa

Hyvä. Mutta, laboratoriotiede ja taloustiede ovat vuorovaikutussuhteessa; Kosmologit ja teoreetikot ovat ottaneet taloustieteestä monia sen käsitteitä, kuten inflaation ja pitävät sitä luonnonlain kaltaisena tapahtumana. Ja kun kova tiede pitää inflaatiota kosmisena (reaalisena) tapahtumana, niin silloin taloustieteessäkin vannotaan sen nimiin; Taloustieteilijät eivät pysty ajattelemaan edes deflaatiotaloutta (puhumattakaan muista talousmalleista), vaan talouden pitää aina olla inflaatiovaiheessa, koska vain sen läsnäolossa rikkaille voidaan virroittaa rahavirrat kaikissa olosuhteissa.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

No kyllä "inflaatio" tarkoittaa laajentumista aivan taloustieteestä riippumatta. - Oikeastaan saman sanan käyttö näin eri tarkoituksissa on kai ikävä historiallinen sattumus (koetapa laskea nuoren maailmankaikkeuden "inflaatioprosentti"!).

kati sinenmaa

Ylivalonnopeuksista laajentumista. Inflate on kai puhaltaa, mutta tieteessä inflaatiolla tarkoitaan vallan jotakin muuta kuin tavallista laajentumista.

Eihän rahakaan laajene, kun siinä on inflaatio, vaan rahan arvo heikkenee

Universumin laajentuminen ja inflaatiovaihe ovat kaksi eri asiaa. Inflaatio tuli tieteeseen vasta sitten, kun talousteoreetikot keksivät, mikä termi voisi kuvata tiettyjä rahatalouden ilmiöitä

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Se on kai tyhmä joka ei pysty päättelyyn, jolla siis järki loppuu; mutta hullu on se, joka tekee virheettömiä päätelmiä vääristä premisseistä ja kuvittelee tuloksiaan totuudeksi. Siis sellainen jolla kytkentä reaalimaailmaan (maailmankuva) on harhainen.

Ja ääliöpositivistilla tämä maailman perustavanlaatuinen ymmärrys on pahasti hakusessa, oli sitten tieteilijä tai poliitikko.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Sitä minä olen vähän ihmetellyt, kun puhutaan edistyksestä ja/tai kehityksestä silloin kun tosiasiassa näytettäisiin vain roikkuvan siinä, mitä on.

Työhommissa jotakin, missä ei korjata itse ongelmaa, vaan koitetaan tehdä käytön estävästä viasta edes jollain tapaa toimiva, kutsutaan purkkaviritykseksi. Sitähän se on. Se ei korjaa oikeastaan mitään, vaan on yksi hiekanjyvä lisää kasassa. Kun purkkavirityksiä on tarpeeksi ja ne sattuvat leikkaamaan keskenään, tulee usein uusia vikoja, jotka myös joudutaan paikkaamaan purkalla. Pahimmillaan Kaarensa lopussa, pelkän purkan varassa tutiseva järjestelmä on raskas, epävarma ja hidas.

Moisia tehdään yleensä siksi, että ei ole aikaa, resursseja tai muutos tarkoittaa kaiken uudelleen järjestämistä. Tuo viimeinen on kaikista vaikein ja sen edessä mikään psykologinen kikka ei ole liian älytön.

Mutta lopulta se on aina edessä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Tuota auktoriteettiuskoa minä tässä vähän yritin jäljittää -- että missä kaikissa muodoissa se sieluissamme yhä elää ja meitä -- niin käsityksiämme kuin käyttäytymistämme -- määräilee.

Hämmästyttävää miten historiallisesti vanhoihin asetelmiin uskontojen ja tieteen välinen nykyinen kärhämä perustuu. Sen havaitseminen on tosiaan minusta aika halvaannuttavaa.

Se kertoo jotain siitä miten vähän olemme valmistautuneita taloususkonnon romahdukseen. Se saattaa kuitenkin olla ihan ovella. Eräänä päivänä tv-uutisissa ei tulekaan kuvaa kiihkoilevista muslimimielenosoittajista vaan sanojaan soperteleva pääministeri, joka kertoo "pahimman tapahtuneen", vaikka ei edes pysty selittämään järjellisesti että mitä on tapahtunut.

Meidän ehkä pitäisi nähdä tämä järjettömyys talouspäättäjien ilmeistä jo nyt. Että kun he sanovat "Nyt on pakko leikata kaikilta", me sielumme silmin näkisimme ja tietävin korvin kuulisimme siinä myös: "Nyt kahden valtavan raha-arvokuplan keskinäinen kauppa epäonnistui, kun kuplat puhkesivat, ja seurauksena köyhien on kuoltava."

Aina kun pankkimaailman juoksupoikana toimiva talouspoliitikko avaa tv-ruudussa suunsa, sieltä pullistuu ulos Ukkosen mainitsema purkkakupla.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Vastaan lyriikalla, jonka Herlin, no whatever... '...I sit at home looking out the window imagining the world has stopped And in flyis a guy who's all dressed up in a union jack and says I won five pounds if I have his kind of deteterrent pack I said Hey You Hey You get off of my cloud don' hang around cause two's a crowd on my cloud... I wad sick of this and decided to take a drive downtown And there was nobody not soul around I was so tired I laid myself out and started to dream In the morning the parking tickets were just like flag stuck on my window screen
.. Hey You Get Off Of My Clouf

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Jaaha, taidanpa jättää pohtimatta mikä yhteys Herlinillä on Rollareiden lyriikkaan... Ehkä se että 99 kerrokseen mennään yleensä hissillä...?

Mutta kerran maaseutukaupungissa kesäpäivän sarastaessa auringon noustessa näin aukiolle pysäköidyn rokkibändin pakun, johon poliisi oli jossain vaiheessa tökännyt sakkolapun tuulilasiin. Pakun ikkuna oli auki ja siitä työntyivät ruskeat koristeelliset bootsit, sisältä kuului hyvin raskas kuorsaus. En käynyt lähempänä, mutta voin kuvitella että herätessä saattoi olla tunne kuin joku yhteiskunta heti tervehtisi.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Hyvä, miehellä on makua ja muistia, sinulla siis!

Ja Herlin ei oikein halunnut, edes vanhana punkkarina, ymmärtää nationalistiskorporatiivisuutta rienaavaa laulua. Oli kahdessa NH:n kommenttijonossa ja hän onneksi reagoi vastaamalla.

Ja aihe aiemmin oli '20 kertaa peräkkäin' sama biisi, vuosia sitten.

Tosin pitää muistaa lyriikasta, että firmojensa johtaja on Kauppakorkeaa pareen vastaavan koulutuksen saanut ja opit omaksunut ja kertoo avoimesti, että on ollut onnea, mutta myös musiikki-busineksen johtaminen, musiikin teon lisäksi, vaatii taktikointia ja ajan tyyliin pieniä muutosta, menettämättä omintakeisuuttaan ja ym... it's all business.

Kirjoitin tuon puhelimesta matkalla, mutta tuli muuta kiirettä, joten jäi kesken.

Toki on hieno, etten sanoisi anarkistinen laulu.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""... on hieno, etten sanoisi anarkistinen laulu.""

Kompakti, ja anarkistinen. Yhtäaikaa. Se siinä minua puhuttelee.

Minulla on dvd-sarja, Jean-Luc Godardin ohjailema "Sympathy for the Devil", se on yhtäaikaa auteur ja autereinen. Olen huomannut sen sopivan taustakuvitukseksi ja -musiikiksi hiljaisiin sunnuntai-iltapäiviin.

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Hauskaa luettavaa.

Tietysti kun tieto loppuu, ollaan uskon varassa!

Nyt uskotaan taloustieteen maagiseen voimaan, aivan kuten toteat,
uskomisestahan on kysymys.
Jos tiede nähdään varmuuden etsimisenä, ollaan tietenkin jo metsässä.
Tiedehän ei voi olla samanlainen uskonto. Kuitenkin tieteellisin
perustein tehdyt ratkaisut ovat metodien ja tapojen suppeassa
kuvassa tiedettä. Ja valtaa näiden "tulosten" kautta käytetään
jo yli äyrien, etenkin toisten ihmisten elintilaa rajoittaen.

Rahasysteemikin pitäisi vaihtaa, jotta maailma normalosoituisi,
mutta ihminen on itsensä pahin vihollinen, ahneus pitää uskomista
ja valtaa yllä. Ja se kaikki johtaa ikuisiin sotiin...
Toisenlaista ratkaisua tulisi jokaisen miettiä.

Satukirjan taru nukkuvasta prinsessasta on todellisempi kuin kaikki
muut tarut yhteensä, mitä meille nyt kerrotaan. Kansakunnat ovat
niitä prinsessoja, joiden ei tarvitse omaa pientä päätään vaivata,
odotellaan vain uljasta prinssiä pelastamaan...

Jari Jakonen

Mitä Itävallassa tapahtui, kun vedenpaisumus ja heinäsirkkaparvet iskivät Itävaltaan I maailmansodan jälkipyorteissä? Mitä tapahtui, kun keisarikunta lakkasi olemasta ja lähes Saksan kaltainen hyperinflaation aalto pyyhkäisi yli Itävallan ja ihmiset sanoutuivat irti tuhatvuotisesta sopimuksestaan rahan kanssa, kuten Stefan Zweig tämän Itävallan kohtalon 'Eilispäivän maailma' teoksessaan ilmaisee.

"Milloinkaan emme Itävallassa rakastaneet enemmän taidetta kuin noina vuosina, koska rahan petoksesta opimme ymmärtämään, että ikuinen meissä on todella pysyväistä. Kun kerran pysyväinen vakio, raha, menetti päivittäin arvoaan, alkoivat ihmiset pitää elämän arvokkuutta sitä korkeampina: rakkautta, ystävyyttä, taidetta ja luontoa.

Huvittelupaikat, teatterit, oopperat ja konserttisalit olivat täpötäynnä. Konserttiorkesteri joutui ehkä soittamaan kaulaliinojen kera, mutta koskaan aiemmin eikä myöhemmin soitto ei ole ollut niin intohimoista ja laulu niin upeaa ja elävää."

Yo lainaukseni on muistiinpanojeni mukainen ote taloususkon romahduksen seurauksista Itävallassa - tähän tapaan Stefan Zweig ystävineen eli ja koki, kun rahan kaiken samanlaistava pakkopaita purkaantui edes hetkeksi ja vastaavasti asioidemme ominaislaatu, sävyjen ja erojen sinfonia sekä perustavanlaatuinen ilmiöidemme toisiinsa vertautumattomuus pääsi edes hetkeksi aikaa kukoistamaan ja vaikuttamaan.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Todella hieno kirja tuo Zweigin "Eilispäivän maailma". Yksi niitä jotka todella opettavat ymmärtämään viime vuosisadan eurooppalaista historiaa.

Inhimillinen tatsi kääntyi sitten täydelliseksi tragediaksi. Tragedia on sitäkin riipaisevampi, kun Zweig sekoittaa siihen kertomuksia täydellisestä järjettömyydestä, hulluuden uskomattomimmista potensseista.

Tuo on niitä teoksia "jotka jokaisen pitäisi lukea". Lukusuosituksen voi antaa taakkoja sälyttämättä, koska kirja ei rasita, se on varmaan ihan jokaiselle lukunautinto. Zweig osasi senkin taidon.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Jakonen.
Zweig-sitaatti on lohdullinen ja antaa toivoa sen jälkeiselle ajalle, kun talous romahtaa.

Ja sehän romahtaa. Aivan samoin kuin Neuvostoliitto romahti talouden, yhteiskunnan ja kansan itsetunnon fiktiiviseen olemukseen.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Erinomainen kirjoitus, kiitos siitä. Mitenköhän monta kertaa ihmiskunta, siis kulloinkin "tunnettu", on ollut vastaavan tapaisen romahduksen reunalla? Onko kirjoitettu kulttuurien tai sivilisaatioiden kriiseistä ja tuhoista kokoavaa opusta?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kokoavaa opusta ei kyllä tule mieleen. Ehkä Pitirim A Sorokin, joka näkee suuret kulttuurit eräänlaisen kausivaihteluna, ideakulttuurin ja aistikulttuurin vuorotteluna? Siitä kirjasta saattoi oppia ainakin sen miten laajasti eri "alojen" elämänilmiöt voivat kytkeytyä yhteen, ja että historialliselle muutokselle on tyypillistä ajatua vastakohdasta toiseen.

Tai ehkä Spengler -- vaikka hän käsitteleekin lkähinnä oman kulttuurimme, tämän faustista, aina omat rajansa ylittämään pyrkivää länsimaista uuden ajan kulttuuriamme? Hän ainakin maalaa suuren kulttuurin tyypillisen kehityskaaren -- itämisen, orastuksen, kasvun ja kukoistuksen, sekä rappion niin väkevin vedoin, että historia ja profetia yhtyvät.

Käyttäjän ReiskaRopponen kuva
reino ropponen

Mutkia oikoen koen jonkinkaltaista ajatusyhdenmukaisuutta Spenglerin esittämää kulttuurien elinkaarimallia kohtaan, joskin tuo malli taitaa olla jo antiikissa ajateltu. Se pätee lisäksi monilta osin empiirisesti historiaankin peilaten.

Mielestäni vallitseva järjestelmä on peruuttamattomasti luhistumassa, Jin on vallannut liikaa pinta-alaa ympyrästä. Ihmisluonne jälleen kaataa ja arvojen vakiinnuttua nostaa uudelleen, muodossa tai toisessa.

Järjestelmä tarvitsee sotia, kurjuutta ja roskahuoltoa oikaistaakseen jälleen vaa'an.

Sorokin taisi jo aika tarkkaan ennustaa näiden trustien ja unioneiden aikaansaaman tulevaisuuden.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Arnold Toynbeen 12-osainen A Study of History, joka valmistui 1961.

Kehotan kuitenkin tutustumaan myös ihmiskunnan historiaa yhtenäisenä sivilisaatioprosessina tarkastelevaan Steven Pinkerin uutuusteoksen The Better Angels of Our Nature.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Luin tuon Toynbeen kirjan suomennosta -- se on lyhennelmä -- joskus vuosikymmeniä sitten siinä yhteydessä kun kelailin G H von Wrightin Spengler-esseetä.

En ollut oikein otettu Toynbeen "akateemisesta" tyylistä, joka jotenkin näyttäytyi minulle "oppineisuuden osoittamisena", tms. von Wrightiin yhdyn siinä, että Toynbee ajattelijana on Spengleriin verrattuna todellakin "vaisu", ikään kuin hienosto- tai salonkikelpoinen versio Spenglerista.

Spenglerissa tekevät vaikutuksen seikat, joita voitaisiin akateemisessa arviossa pitää toissijaisina ellei virheinäkin -- sellaiset kuin väkevä kieli- ja mielikuvitus, tolkuttomat pitkät mutta kurinalaisesti loppuunjäsennellyt mammuttilauseet, faustinen jatkuvasti itseään ylittämään pyrkivä tapa puhua faustisuudesta, rohkeat yleistykset ja oivallusten salliminen tosiasioidenkin kustannuksella.

Ne ovat nimittäin mielestäni hyvän ajattelun elementtejä. Eikä hyvä ajattelu tietenkään ole sellaista joka tarvitsee varauksellisia arviointeja tai akateemisella etäännytyksellä häivytettyjä ja moitteettomaan kieleen laimennettuja kannanottoja. Päinvastoin, mielestäni hyvä ajattelu tarvitsee vain raaka-ainetta, ja raaka-aine saa olla raakaa -- pääasia että se provosoi ajattelun kaikki nurkat mukaan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Joo, Spenglerin ja Toynbeen välissä ilmaantuivat Hitler ja Stalin, joten moni brittikirjailija ajatteli, että vaisuudessakin on puolensa. Ymmärrän silti, mitä tarkoitat. En haluaisi kysyä Ilkka Niiniluodolta, paljonko kello on, koska vastaus alkaisi: "Sumerilaisessa kalenterissa..."

Veikko Penttinen

Oikkosta on aina kiva lukea, vaikka onhan se raskasta vaivata pikku päätään, kun olen niin tottunut elämään putkiaivojen simppelissä maailmassa.
Onneksi meille tippaleipäaivoille tuollaiset pohdinnat ovat myötäsyntyisiä, joten ymmärrys ei vaadi kuin pientä jämäköitymistä.

Uskovaiset, niin tiede-, kuin ne hörhömmätkin lopettavat aina ajattelun siihen mihin ajattelulla pääsee ja alkavat sitten uskoa. Joko siihen mitä ovat onnistuneesti ajatellen todistaneet, tai siihen mikä jäi todistamatta.

Tippaleipäiselle ajattelulle ei kelpaa kumpikaan, vaan jäädään kärsivällisesti odottamaan siihen sumeaan kohtaan, josko sieltä joskus pilkahtaisi jotain kirkkaampaa. Jos ei pilkahda, niin toivossa on hyvä elää.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Olisi kiinnostavaa lukea esim. Bachin musiikista kirjoitettua mielekästä tekstiä musiikkitieteilijältä, jolta puuttuu vakkapa kristinuskon perusteiden tuntemus:)
Kontekstuaalisuuden merkitys aidolle ymmärrykselle voi joskus olla jopa ratkaisevaa laatua.

Olli Pusa

Voisiko tulkita, että tässä on kyseessä kahden brutaalin autoriteettiuskon yhteentörmäys? Kieltämättä herrojen kuvaus islamin kuristavasta vaikutuksesta arjen yhteiskuntaan on tilastollisestikin havaittavissa. Mutta samalla Valtaoja ottaa öykkärimäisen asenteen ja väittää tietävänsä totuuden. Hänestä uskonnolliset mortaalikoodit ovat taikauskoa. Historian kokemus on se, että ilman toimivaa uskonnollista moraalikoodia yhteiskunnista tulee helposti haiden maailma, jossa saalistajat tekevät mitä lystäävät. Ja tuollaiset yhteiskunnat eivät ole olleet stabiileja.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Kun aikoinaan keskustelin jonkin verran juuri tuosta uskontojen moraalikoodistosta erään uusherännäisen kanssa, huomasin, että kultaisesta säännöstä lähtien kaikki on suunnattu tietynlaiselle ihmistyypille. Ihmiselle, joka haluaa itselleen vain parasta ja joka ilman valmiita malleja voi tehdä mitä vaan.

Mitä enemmän olen lukenut suomenuskosta, sitä suuremmaksi on hämmästykseni sitä kohtaan, miten lähellä monet sen totuudet ovat nykyään totuuksina pidettyjä asioita. Kaksi -etenkin välineiden kautta- varsin erilaista lähestymistapaa päätyvät samanlaisiin johtopäätöksiin.

Aivan kuin me oppisimme, sitten löydämme uutta, unohdamme ja opimme sen saman uudestaan, mutta hieman eri käsitteillä ja muuntuneilla merkityksillä.

Mutta en pidä itseäni kovin uskonnollisena ihmisenä toistaiseksi. Vähemmän ateisti olen nykyään, kuin olin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kultainen sääntö on biologinen tosiasia eikä uskonnollinen valinta.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Kultainen sääntö olettaa, että ihminen haluaa itselleen pelkästään hyvää. Biologinen tosiasia se saattaa olla, mutta ei siinä tarkoituksessa, kuin se on raamatussa.

Kaiken hyvän ja pahan, minkä ihminen voi toiselle tehdä, hän tekee kyllä itselleen:

"Jos minä olisin noin tollo, minulta saa viedä kaikki rahat".

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Näyttää noita uutiskuvia yhä tulevan tv-uutisissa. Jokin ranskalainen lehti on kai nyt heittänyt lisää pilakuvia kiukaalle. Ehkä yleismaailmallinen pilkan inflatoiminen jää lopulta ainoaksi keinoksi "maallistaa" tilanne haltuun? Tai tiedä häntä, voihan se jatkua tällaisenakin siihen saakka kunnes oma läntinen kulttuurimme hajoaa?

Yhteiskuntamoraali on sitten kinkkisempi kysymys. Mielestäni ei voi sanoa niin, että uskonnolla on roolinsa siinä, vaan pitää muistaa, että uskonnolla voi olla varsin erilaisia moraalirooleja.

Olennaisempia mielestäni ovat esimerkiksi kysymykset sosiaaliseen sidonnaisuuteen perustuvan ulkoaohjaavan normimoraalin vs. empatiaan perustuvan omantunnonetiikan suhteista. Edellinen oikeusajattelun tyyppi esiintyy ryhmäsidonnaisissa yhteisöissä, jälkimmäinen moniarvoisissa yhteisöissä. Kummassakin yhteisötyypissä saattaa esiintyä uskontoa -- jopa nimellisesti sama uskonto -- mutta uskonnollisuudella on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Ylimalkaan on niin, etteivät tietyt opit itsessään tartuta ihmisiin joko hyvää tai pahaa. Ne ominaisuudet jotka tarttuvat, eivät ole opillisia, vaan perustuvat muihin yhteisöllisiin ja yksilöllisiin ja näiden väliseen suhteeseen liittyviin tekijöihin.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

SO: ”...Vain pankkiireilla olisi ongelmia. Mihin he panisivat kaikki tähtitieteelliset velkakuplasummansa, imaginaariset raha-arvonmuodostuskuplansa, joita he työkseen ovat ostaneet ja myyneet toisilleen ja toisiltaan?”

He taitaisivat keksiä muita kunnialliseksi puleerattuja keinoja höynäyttää ja varastaa.

Se että taloususkonto on korvannut entisen valtionuskontomme, perustunee paljolti yhtenäiskulttuuriimme, siihen että tavoittelemme yhä yhtä ja yhtenäistä maailmanselitystä. Yhden totuuden idea on niin tiukasti meidän selkäytimiimme tosiasiana juntattu, että edes ajattelemalla emme saa repäistyä sitä kokonaan irti tunnetasoltamme. Erityisesti Suomessa tämä näyttää vallitsevan, vanhemmissa sivistysmaissa keskustelukulttuuri liikkuu aivan eri sfääreissä, kun taas Suomessa ei käydä dialogia vaan syydetään monologia omasta poterosta käsin.

Mitä taloususkonnolliseen vallankäyttöön tulee, se on järkyttävän helppoa varsinkin Suomessa, em. syistä. Nykyään ei kehdata vedota jumaliin kuin pienissä piireissä, mutta jumalan sijaan ovat astuneet ”talouden realiteetit”, joilla puhutellaan ja hallitaan koko kansakuntaa. Nuo ”realiteetit” ovat se fiktiivinen suppilo, jonka läpi kaikki toiminta pyritään tunkemaan – ja tungetaankin, koska vastustus rajautuu suurin piirtein meihin blogeissa mariseviin kommentoijiin. Valtamedia ajaa sanomaansa saman suppilon läpi samaan hullujenhuoneeseen ja vot, täällä sitä yhdessä lillutaan lepositeissä pehmustetuissa kammioissamme. Mutta ei hätää: poliitikot, tuo talousvaltiaiden papisto käy lohduttamassa osastollamme rukoilemalla kanssamme velkatalouden ja ikuisen talouskasvun nimeen. Amen.

Ja samaan hourulaan ovat tunkemassa myös tiedemiehet, jotka eivät millään tavoin aseta talous”tiedemiehiä” sille kuuluvaan pakkopaitaan, vaan hilluvat osastolla villeinä ja vapaina kuin veljet keskenään.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Jopa yksittäisen yksilön on helppoa legitimoida mikä tahansa käytös vain viittaamalla siihen, että siitä saa taloudellista hyötyä. Sitä voisi ihan mielenkiinnosta testailla miten pitkälle voi moraalittomuudessa tai typeryydessä mennä --- kokeilla joskus jossain -- esimerkiksi jossain itsensä hyvin esimerkillisinä ja korkealle noteeraavien ihmisten seurassa. "Olen viime aikoina tehnyt sitä-ja-sitä... No, älä nyt noin reagoi, siitähän maksetaan hyvin... Juu, tiesin että tajuat..."

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Kovin tutulta kuulostaa tuo dialogi. Niin tutulta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kiitos blogista! Tämä taitaa mennä hieman asian sivuun, mutta sallinette:

"Sivistyksen voima - onko sitä?" otsikoi artikkelilukunsa Jaana Venkula kirjassa Ajatuksen voima (1990). Muistaakseni samana vuonna tiedepäivien otsikkona oli "Älyn leikkejä".

Venkula muistuttaa, että ihminen tarkastelee ja kokee maailmaansa monesta eri näkökulmasta käsin; tieteellisestä, taiteellisesta, uskonollisesta jne. Voi olla, että harvemmin yksi ja sama ihminen jaksaa pitää näitä kaikkia samanaikaisesti auki elämänsä arjessa ja kriiseissä. Vieläpä intensiivisesti.

Jari Jakosen sitaatti Stefan Zweigin kirjasta heijastelee olennaisia asioita ihmismielen ja elämän kokemisen luonteesta. Siitä, mikä ihmiselle on tärkeätä ilman, että hän pohtisi ensisijaisesti sitä mikä hänelle olisi vain ns. kannattavaa. Tai kyllä: kannattavaa siinä mielessä, että mikä häntä kannattelee tai kantaa elävänä olentona.

Ei ole ihme, että niihin kuuluvat ihmisen suhde toisiin ihmisiin, ympäristöön, taiteeseen, haluun ymmärtää maailmaa (=olevaisen ja ilmiöiden luonnetta) ja kysymyksiin elämän tarkoituksesta.

Joskus tekee mieli kysyä sitä, että onko ongelmiemme syynä sittenkään vain tieteellisen tiedon puute, vai olisiko osa ongelmaa myös esimerkiksi taiteellisen ja uskonnollisenkin näkökulman käytön vähäisyys tai primitiivisyyden aste? Liittyykö tietoomme myös estetiikkaa, etiikkaa ja emootioita?

Onko sivistyksellä voimaa meissä? Onko totuudella, hyvyydellä, kauneudella ja rohkeudella meille merkitystä?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Uudella ajalla saavutetun sivistyksen heikkous on kai juuri siinä, että siihen on sisältynyt pirstoutumisen siemen.

Erityistieteet eivät vain eriytyneet, vaan jakautuivat kukin sisäisesti osa-alueisiin, ne taas koulukuntiin ja oppisuuntiin ja nyt elämme eräänlaisessa "ismien" maailmassa, jossa jo jonkin ismin mukainen käsitepuitteistus riittää antamaan asioille totuudellisuuden leimaa.

Tragedia tämä on, koska se merkitsee sitä, että tiedämme yhä vähemmästä yhä enemmän, että kokonaisuuksia hahmottava koherenttinen totuudellisuus saa luvan väistyä yksityiskohtien paikkansapitävyyttä edellyttävän korrespondenssin tieltä, ja lopulta henkinen tilamme on sellainen, ettemme enää osaa käyttää edes pätevää tositietoamme minkään yhteisen hyvän palvelukseen.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tähän suuntaan on kallistunut putkikoulutuksemmekin sen jälkeen, kun halusimme, että yli puolet populaatiosta pitäisi koulia yhden piikin maistereiksi.

Nimityksellä "renessanssi-ihminen" on nykyisin vähän kantavuutta, vaikka sellaisiakin tarvittaisiin. On vaikeata kuvitella, että joku näkemyksiltään ja tiedoiltaan esim. Friedell'in tyyppinen henkilö olisi suotava tapaus maamme korkeakouluissa. Mozartiltakin menisi virka ohi suun.

Kuten kirjoitit, eriytyminen ja pirstaloituminen on omien päätöstemme luonnollinen seuraus. Mutta sen asian muuttamiseksi pitänee vain jaksaa yrittää...

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Oikeastaan voisin kuvitella, että libertaristi Pasi J. Matilainen, joka kannattaa vapaaehtoisuuteen perustuvaa valtiotonta yhteiskuntaa, olisi kanssasi samoilla linjoilla. Rahan vallan ovat mahdollistaneet valtiot, jotka ovat institutionalisoineet yhden valuutan talousalueellaan. Kaikki on mitattava rahassa, jotta verot voidaan maksaa rahassa.

Vaihtoehtoisesti, jos valtio ei pakottaisi yhtä ylitse muiden olevaa valuuttaa ainoaksi oikeaksi tavaksi harjoittaa vaihdantaa, ihmiset keksisivät omia tapojaan vaihtaa tavaroita ja palveluita, jolloin myös rahan valta katoaisi. Toki jotkin instanssit kuten pankit saattaisivat painaa omaa yksityistä rahaansa, mutta yksittäisen rahavaluutan valta-asema yhteiskunnassa ei koskaan nousisi sellaiselle jalustalle, joka aiheuttaa kuvailemasi kaltaisen talouden ja rahan kaikkivoipaisuuskuvitelman yhteiskunnassa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Minua hieman kaivelee tuo "vapaaehtoisuuteen perustuva valtioton yhteiskunta".

Voisi lähteä liikkeelle kysymyksellä,että miksi valtioita on muodostunut ja mikä on muuttunut siitä ajasta?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Rahan vallan ovat mahdollistaneet valtiot, jotka ovat institutionalisoineet yhden valuutan talousalueellaan.""

Tuo on nähdäkseni väärä historiantulkinta. Ihmisen yhteisöllisyyden kehityksellä on ollut omat muotonsa -- oma kehitysakselinsa -- johon myös eurooppalaisella uudella ajalla henkilöidentiteetin projektioina syntyneet kansallisvaltiot kuuluvat -- mutta väite, että raha-ajattelu olisi historiassa sitoutunut yhteisömuotoihin jollain johdonmukaisella tavalla, ei käsittääkseni pidä paikkaansa.

Esimerkiksi Spengler esittää kirjassaan laajan katsauksen raha-ajattelun varsin vaihteleviin muotoihin ihmisen historian kuluessa. -- Ja raha-ajatteluhan voidaan aloittaa vaikka inhimillisen harakan taipumuksista kiintyä kiiltäviin metalleihin. -- Mutta tulkinta, että kansallisvaltion muoto sinänsä aiheuttaisi jonkin raha-ajattelun muodon, ei kyllä päde.

Olemme vaikeuksissa siksi että kartesiolainen rationaalisuus -- jossa raha on pyrkinyt mittayksiköksi mittayksikköjen joukkoon -- on tässä yhteydessä täysin pettänyt meidät. Raha-ajatteluun liittyvät uskonnolliset ominaisuudet ovat peräisin keskiajalta.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Valtio on ainakin omalta osaltaan vahvistanut raha-ajattelun vankistumista yhteiskunnan tajuntaan harjoittamalla itse kaiken mittaamista rahassa, jolla se ohjaa omaa talouttaan, toimintaansa ja verotusta. Mikäli valtio ei olisi omaksunut ja pyhittänyt raha-ajattelua ja taloususkontoa, rahan asema kollektiivisessa psyykkeessämme voisi hyvinkin olla vähäpätöisempi.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Valtio on ainakin omalta osaltaan vahvistanut raha-ajattelun vankistumista yhteiskunnan tajuntaan ...""

Voi kysyä itseltäsi missä vaiheessa eurooppalaista uuden ajan historiaa aloimme mieltää valtion tuollaisena toimijasubjektina jona sinäkin sitä ajatusjäsennyksessäsi käytät.

Toki raha-ajattelulla ja kansallisvaltiolla on ollut paralleeleja kehitysvaiheita, ja toki nämä paralleelit ovat kytkeytyneet jossain vaiheissa toisiinsa tai resonoineet keskenään -- ovathan fysiokratismi ja liberalismi ihmisruumiin metaforiin perustuvia järjestelmiä kuten myös kansallisvaltio on yksilön projektio yhteisötasolla -- mutta tosiasia on, että raha-ajattelumme olennaisin piirre, rahaan liittyvä kaikkivoipaisuuskuvitelma, on peräisin nimenomaan keskiajalta.

Ja juuri tuo rahan ominaisuus on se joka täydellistyessään irrottaa ensin kansallisen rahan kansallisten raha-auktoriteettien hallinnasta, sitten muodostaa ylikansallisen rahan de facto ilman rajoittavia raha-auktoriteetteja. Ne raha-auktoriteetit joita kaaokseen ajautumisen välttämiseksi nyt yritetään ylöspanna, eivät edes yritä uhata rahan "omaa" valtaa.

Kasvoton kaikkivoipa raha ei ole toimijasubjekti, vaan luo taloustotalitaristisen koneiston, jonka rattaiksi kaikki ihmiset joutuvat. Totalitarismissa olemuksellista on nimenomaan subjektien katoaminen -- eli tietty depersonalisoituminen.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

En ole välttämättä eri mieltä tuosta esittämästäsi ajatushistoriallisesta kehityksestä.

Olennainen kysymys kuitenkin on, että olisiko rahalla kuvaamasi kaltainen asema, jos valtio ei olisi edistänyt sitä? Raha on mahdollistanut valtiolle taloudellisen toimeliaisuuden mittaamisen yhteiskunnassa ja sitä kautta jollakin tapaa tarkan verotuksen, jonka avulla se on ylläpitänyt toimintaansa. On ollut valtion intressissä edistää yhteiskunnan rahaistumista ja kehityskulku olisi voinut olla toisenlainen, jos valtioita nykyisessä muodossaan ei olisi ollut tai, jos niillä olisi ollut vähemmän myönteinen suhtautuminen rahaan.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""... olisiko rahalla kuvaamasi kaltainen asema, jos valtio ei olisi edistänyt sitä? Raha on mahdollistanut ...""

Siis sinun pitäisi pystyä tästä lähtökohtaisesta käsitteenmuodostuksesta -- jonka otat "annettuna" -- kyseenalaistamaan se tapa jolla hahmotat toimijasubjekteina "valtion" tai "rahan", ja kyseenalaistettuasi käsitteenmuodostuksen miettiä milloin ja miten tällaiset ajatushahmot ovat historiassa syntyneet.

Se olisi ajatushistoriallinen näkökulma. Siitä näkökulmasta kysymyksesi on siis mieletön -- eli haluat ikään kuin kuulla totuuden kahden toimijasubjektiharhan keskinäisestä suhteesta.

No, sellaista jokseenkin kaikki opillinen ajattelumme näinä päivinä on. Meille riittävät "annetut käsitteet" tai "annetut realiteetit", ja koemme että näiden näennäisyyksien keskinäissuhteiden määrittely on "pätevää" järkeilyä.

Mutta petämme näin itseämme. Käyttämämme käsitteenmuodostuksen harhaisuus tulee eteemme -- esimerkiksi raha-ajattelun harhaisuus tulee nyt vastaamme täysin tähtitieteellisten, kuvitteellisten ja utopististen kokonaisvelkasummien muodossa -- joita aivan sataprosenttisen varmasti kukaan ei koskaan pysty lunastamaan -- mutta emme pysty orientoitumaan tilanteeseen siltä ainoalta kannalta josta voisi paljastua miten olemme täydelliseen järjettömyyteen päätyneet -- eli ajatushistorialliselta kannalta.

Se on juuri se "hullujenhuoneemme". Olemme suljettuja omiin lähtökohtaisiin käsitteisiimme, ja niin kauan kun emme pysty niitä kyseenalaistamaan, kaikki korjausyritykset raha-ajattelun imaginaarisuuden oikaisemikseksi ovat tehottomia. Olemme siis täyskaheleita, jotka jatkavat pään iskemistä käsitehäkkimme seiniin mieluummin kuin pysähtyvät miettimään missä on se ovi josta tänne tultiin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

En millään tahdo päästä käsiksi tuohon jonkinlaiseen ihmeelliseen tekijään nimeltä valtio.

Valtion voisi kuvailla minusta vain yhdellä tavalla,minusta valtio on pyytteitemme, tarpeidemme,ns.hyvin ja ns.huonojen pyrkimysten kollektisoitunut funktio,eri yksilöiden ja erittäinkin eri eturyhmien kamppailun kenttä. Tämä sama on myös politiikan ydin joka pyörittää valtiota.

Ei voida siis sanoa,että valtio teki sitä tai tätä.. vaan ME kansalaiset teimme.

Rahan nostaminen tärkeimmäksi tekijäksi kävi aivan samoin myös.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

"Taloustieteen" kutsuminen tieteeksi menee tietenkin komiikan piikkiin. Oikeastaan vain saksan ja suomen kielissä näin tehdäänkin.

Kari Enqvistiä kannattaisi ehkä lukea uudelleen. Lauri Viitaa siteeratakseni:

"Ellei tutkijan näkökulma ole avarampi kuin tarkasteltava teos, tämä näyttää auringonpimennykseltä."

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Toki on myös mahdollista että sama kirjoittaja puhuttelee eri ihmisiä eri tavoin. Enqvistilta olen lukenut useampia teoksia, mutta en todellakaan ole oppinut niistä mitään uutta. Tiedonfilosofisesti pidän niitä, hmmm, aika jälkijättöisinä.

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

Nautinnollista luettavaa. Voi edes joskus vain avata luukun ja antaa toisen, älyllisesti valmiiksi pureksitun käsitysvirran leyhytellä omaa tajuntaansa, pelkäämättä epäjärjestyksen siitä ainakaan pahentuvan, mieluummin päinvastoin.

Susanna Kinnunen

Minusta tämä oli kammottavaa luettavaa, mutta selitä nyt vielä insinöörille mitä tarkoitat vulgaaripositivismilla?

Epäilen, että mat-lu-puolella Enqvistin-Valtaojan suhtautuminen todellisuuteen on aika yleistä, ja se on oikeasti hyvin puolustettava näkökulma, olkoon sitten niin että kova luonnontiede ei usein vaadi suoraa kantaa uskonnollisiin tai mielensisäisiin asioihin. Esimerkiksi mainitsemasi dualismi on tyystin haudattu ideana.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Tarkoitan "vulgaaripositivismilla" lähinnä sitä, että kuvitellaan "tositiedolla" olevan vain yksi ominaisuus -- se onko se totta vai ei. Vulgaaripositivisti ajattelee, että tietoa on vain yhtä laatua, eikä tieto ole esimerkiksi aikojen mukana muuttuva historiallinen ilmiö.

Insinööriajattelussa vulgaaripositivismista ei taida olla paljoakaan haittaa, ehkä joskus meristinen periaate johtaa harhaan -- siis silloin kun ison kokonaisuuden ongelmia ratkaistaan pilkkomalla kokonaisuus osaongelmiksi.

Tiedonfilofisesti alkeita tuossa:

http://personal.inet.fi/tiede/seppo.oikkonen/bacon...

Susanna Kinnunen

Mielestäni käytät tieto-sanaa tavalla, joka sisältää erilaisia merkityksiä.

Jos joskus uskottiin, että ympyrän kehä on kolme kertaa halkaisija, se on yhtä aikaa epätosi tieto mutta silti käyttökelpoinen approksimaatio, tosiasia, arkielämään.

Kyllä tiedon totuusarvon kylkeen kuuluu tietolauseen sanojen merkitys *, eihän lause muuten tarkoita mitään.

Mitä sitten oikeastaan kritisoit, pitänee lukea linkkisi. Tässä blogissa on pari kohtaa, jotka saavat kirkumaan semantiikan vuoksi, mutta enpä nyt oikein voi uhrata aikaa.

Ainakaan tarpeeksi. Kiitos linkistä, luen sen myöhemmin.

*) merkitys on merkillinen asia, jota on vaikea tavoittaa tähän yhteyteen. Siis merkitys-sanan merkitys.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""... käytät tieto-sanaa tavalla, joka sisältää erilaisia merkityksiä...""

Kyllä. Se johtuu siitä, että "tieto"-sanalla on erilaisia merkityksiä. Jopa "tositieto"-sanalla on pelkästään totuusteorioiden puitteistuksissa paljon erilaisia merkityksiä. -- Käsitys että "tositietoa" on vain yhtä laatua on nimenomaan sitä "vulgaaripositivismia".

Eila Jokimaa

Uusi länsimainen evankeliumi voisikin kuullostaa tältä: Järki uhrasi ainoan poikansa Vapauden, jotta yksikään joka häneen uskoo ei joutuisi kadotukseen, vaan saisi iänkaikkisen elämän. Postmodernin maailman kyynikot sitten hoilaavat melankolisesti Hallelujaa muistellessaan epäonnista rakkaussuhdettaan petolliseen todellisuuteen, joka johti heidät pettämään järkeisuskon periaatteet ja joka lopulta sekä vei heiltä heidän idealisminsa(kuningas Daavid) että teki heistä haavoittuvia(Simson):

"Well, maybe there's a God above
But all I've ever learned from love
Was how to shoot somebody who outdrew ya
It's not a cry that you hear at night
It's not somebody who's seen the light
It's a cold and it's a broken Hallelujah"

http://www.youtube.com/watch?v=y8AWFf7EAc4

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""... kyynikot sitten hoilaavat melankolisesti Hallelujaa muistellessaan epäonnista rakkaussuhdettaan petolliseen todellisuuteen...""

En tiedä, onko "kyynisyys" oikea määre. Minulla on ehkä ennemminkin sellainen tuntu, että ihmiset alkavat olla väsyneitä. Ikään kuin emme enää jaksaisi pitää tätä -- historiallista -- aikaa yllä.

""And I dreamed I was dying
And I dreamed that my soul rose unexpectedly
And looking back down at me
Smiled reassunngly
And I dreamed I was flying
And high up above my eyes could clearly see
The Statue of Liberty
Sailing away to sea
And I dreamed I was flying""

http://www.youtube.com/watch?v=vBqCpd31JPA

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Kiitoksia taas pohdinnasta (jossa olisi ollut aineksia kahteen eri kirjoitukseenkin, mutta toimii näinkin)

Erityisesti tällä kertaa jäi mietityttämään tämä.

""leikkaamme todellisuuden aika- ja tapahtumajatkumosta tietyn "alun" ja "lopun", mikä mielestämme rajaa "ilmiön". Todellisuudessahan mitään "alkuja" tai "loppuja" ei ole -- eikä siis ilmeisesti siitä irrottamiamme "ilmiöitäkään" ""

Tämä 'rajaamisen' käsite kuuluu tieteelliseen menettelytapaan sisäänrakennettuna. Yksinkertainenkin asia, kuten vaikkapa pöytä (introvertin filosofin suosikkiesimerkki) on täysin mahdotonta rajata. 'Pöytä' ei ole tiettyjen atomien joukko, eikä sillä ole fyysistä rajaa.

Jos luonnontieteilijältä kysyy pöydän rajauksen mahdottomuudesta, hän voi valita kaksi tietä:

a) ilmoittaa, ettei 'pöytä' kuulu luonnontieteellisen tarkastelun piiriin (ulosrajaus)
b) määritellään pöytä 'olennaisilta osin' tietyn vaihteluvälin hyväksyen atomijoukoksi

Ensimmäinen esimerkki saattaa tuntua aluksi järkevältä. Mutta mikä sitten kuuluu luonnontieteen tarkastelun piiriin? Alkuräjähdys ja singulariteetti tavallaan voisivat olla sopivasti rajattuja, koska ne sisältävät kaiken. Mikä tahansa muu aihe johtaisi tällä pöytälogiikalla ulossulkuun.

Jälkimmäisen vaihtoehdon valinnut tieteilijä tekee vielä rohkeamman valinnan, keskittyessään 'olennaiseen'. Tämä 'olennainen' on olennainen kysymys. Mikä on olennaista tai oleellista? Kaikki oleva? Vain jotkin tietyt olevat? Sellaiset olevat, joilla on 'merkitystä'?

Susanna Kinnunen

Ehdottaisin että ei puhuta singulariteeteista, jos ongelmana on pöydän reunojen löytäminen.

Rajaus on tarkoituksenmukaisuuskysymys siihen tarkoitukseen, jossa pöydästä puhutaan.

Esim. lauseessa "pyyhi pöytä" ei pöydän jaloilla tai atomeilla, ajallisesta presenssistä puhumattakaan ole merkitystä. Rätti käteen ja tahrailmiöt pois.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"Rajaus on tarkoituksenmukaisuuskysymys siihen tarkoitukseen, jossa pöydästä puhutaan."

Kerro yksi havainnollistava esimerkki luonnontieteiden saralta - tällaisesta "tarkoituksen" mukaisesta rajauksesta. Mikä se 'tarkoitus' on? Onko se sama kuin 'merkitys'?

Susanna Kinnunen

Tarkoitus on vaikea käsite, mutta tähän tarkoitukseen riittää tietää, että pöydän idea (mikä se onkin) tai oikeastaan sen ilmentymä kommunikaatiossa harvoin toistuu täsmälleen samanlaisena, joten myöskin vastaavan objektin tai aika-avaruuden ilmiön rajauksen tarkkuuden vaatimus vaihtelee. Emme siis puhu oikeastaan koskaan ideaalista pöydästä, joka olisi absoluuttisesti rajattu, vaan puhtaasti tarpeiden ja tilanteen mukaan sumeista vastaavuuksista minun mieleni ja sinun, kuulijan mielen välillä. Pyyhi pöytä voi saada sinut hinkkaamaan maalin pois pöydän pinnasta - käsität sen eri tavalla. Tai sitten pyyhit vain pöydän pään, jossa on kahvitahra.

Luulenkin, että esimerkkisi ei ehkä tuo esiin parhaita puolia kysymyksestä.

Yhtä kaikki luonnontieteessä on tämä ongelma juuri tässä muodossaan: ilmakehän fysiikasta puhutaan, vaikka "ilmiönä" ilmakehä ei ole lainkaan tarkkarajainen. Emme vain välitä siitä sen enempää, että tiedostamme ilmiön rajojen suhteellisen keinotekoisen asettamisen.

Filosofi näkee varmaan, miten naiivin välinpitämättömästi suhtaudun, mutta en näe juurikaan hyötyä yrittää tarkasti rajata sellaista, mikä selkeästi on tarkan rajaamisen ulottumattomissa.

Jos pysytään konkreettisessa geometrisessa rajaamisessa, mikään ei ole tarkasti rajattavissa, koska aaltofunktiot leviävät aina vähän. Musta aukko, filosofin lemmikkipalakaan ei syö aaltofunktiota kokonaan, vaan pikkaisen pilkottaa aina ulos, as far as I know. Vielä pahempaa, hiukkasia ei voi edes erotella toisistaan - elektroni kuin elektroni, et voi nimetä niitä.

Rajattavat ilmiöt eivät ole geometrisesti tarkasti rajattavia, se siis ainakin voidaan sanoa.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

" Emme siis puhu oikeastaan koskaan ideaalista --- vaan puhtaasti tarpeiden ja tilanteen mukaan sumeista vastaavuuksista minun mieleni ja sinun, kuulijan mielen välillä."

Hieman tällä tavalla ajattelen minäkin. Koskien siis paitsi fysiikkaa ja tiedettä, myös esimerkiksi rahaa tai uskontoa.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

"Pöydän" määrittely-yritykset yhtäältä fysikaalisesti toisaalta funktionaalisesti voisivat opettaa myös jotakin tiedonfilosofiasta.

Taustalla kaikissa määrittely-yrityksissä on eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyt "kartesiolainen" järki, jossa maailmaa Tarkkaileva Subjekti ja Objektivoituva Todellisuus asettuvat vastakkain.

Niin oudolta kuin se ajatushistoriaan perehtymättömän korvissa kuulostaakin, tällainen paradigmaattinen ajatusjäsennys on ominaista vain meille eurooppalaisen uuden ajan ihmisille.

Esimerkiksi "tiede" sellaisena maailmaa muuttaneena ajatustyökaluna, jona se on viime vuosisatoina vaikuttanut, on siis ihan tiettyyn paikkaan ja aikaan sijoittunut historiallinen ilmiö.

Todellisuuden objektivointi on onnistunut varsinkin luonnontieteissä, ja pahiten epäonnistunut se on siinä mitä nimitämme "taloustieteeksi". Tai "liberalismiksi" tai ylimalkaan "talousajatteluksi", tms.

"Pöytää" määritellessämme teemme joukon kartesiolaiselle järjellemme tyypillisiä yrityksiä, esimerkiksi täsmennämme määritelmiä toisten käsitteiden avulla, tai täsmennämme näkökulmaa josta tarkastelu tapahtuu, jne. Kaikille näille ajatusoperaatioille on ominaista objektivaatio.

Mikään määrittely-yritys ei koskaan "tavoita" pöytää täydellisesti tai "ihanteellisesti". Tilanne on todellakin sama kuin jos olisimme liukkaalla jäällä jossa ei olisi ollenkaan kitkaa -- olosuhteet olisivat jossain mielessä ihanteelliset, mutta yritäpä kävellä siinä. (Esimerkki Wittgensteinilta)

Paradigman kannalta ongelmaksi muodostuu se, etteivät Subjekti ja Objekti ole absoluuttisessa mielessä eri asioita. Tiedonfilosofia on yritys selvittää sitä mika Subjektissa on Tarkkailijaa, ja mikä Objektissa on Subjektia, mikä Todellisuutta.

Todellisuutta an sich emme ehkä mitenkään näe, ja tarkkailutilanne on lähinnä sellainen, että Subjekti painaa selkäänsä mahdollisimman tiukasti yhtä todellisuuden peräseinää vasten -- jolloin syntyy illuusio että hän näkee kaiken. (Tarkkaileva silmä Wittgensteinilta)

Meille jäävät suhtautumismahdollisuudet. Jos sanomme että suhtaudumme "pöytään" pragmaattisesti -- ja, kuten Jansson laajentaa -- että voimme suhtautua siten myös talouteen, uskontoihin, jne -- silloin olemme tavallaan omaksuneet "kohde kohteelta" käytettävän objektivaatioratkaisun. Mutta tällöin sitten jo tapahtuu ajatusvirhe.

Tällaisen asenteen varassa emme esimerkiksi voi nähdä, miksi fysiikka on onnistunut objetivoinnissa paremmin kuin talousajattelu.

Emmekä pysty ymmärtämään miksi talousajattelu on sellaista kuin se -- että esimerkiksi raha-arvonmuodostus voi olla niin imaginaarista kuin mitä se näinä päivinä on. Emme pysty selittämään mikä raha-ajattelussa on mennyt vikaan, kun "taloustieteen" suureilla ja mittayksiköillä ei enää hallita todlelisuutta.

Talouden nykyisiin vaikeuksiin on olemassa vain pitkään historialliseen perspektiiviin asettuva vastaus. Talouden vaikeudet eivät selviä objektivoimalla todellisuutta talousajattelun "sisältä" käsin, ne eivät selviä edes objektivoimalla talousajattelua sen "vierestä" -- ne selviävät ainoastaan ajatushistoriallisessa tarkastelussa, jossa aikakausrationaalisuuden laatuja voidaan analysoida.

Traagisinta tässä fysiikan onnistumisessa ja talousajattelun totaalisessa epäonnistumisessa on, ettei maailmaamme johdeta -- päättäjät eivät tee päätöksiä -- fysiikan ja luonnonlakien, vaan talouden numeroiden perusteella. Ku toiseen vaakakuppiin pannaan tosiasiat ja toiseen talouden numerot, raha painaa aina enemmän.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Kiitos Oikkoselle pitkästä vastauksesta. Wittgensteinia olen lähiaikoina lukenut kymmenen vuoden tauon jälkeen. Pidän kovasti hänen tavastaan esittää asiansa, mutta välillä hänen tekstiensä lukeminen on kovin työlästä, minulta kun filosofinen koulutustausta puuttuu.

Esille ottamasi aikaperspektiivi kiinnostaa tällä hetkellä kovasti. En tarkoita nyt kuitenkaan historiaan tutustumisen merkityksessä, vaan siinä että ilmiöitä pohdiskellessa aikaulottuvuuden mukaan ottaminen antaa loistavan työkalun. (vaikkapa jos 'pöytää' tarkastelee kymmenen, sadan tai tuhannen vuoden ajanjaksolla.)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

“But is there then no objective truth? Isn’t it true, or false, that someone has been on the moon?” If we are thinking within our system, then it is certain that no one has ever been on the moon. Not merely is nothing of the sort ever seriously reported to us by reasonable people, but our whole system of physics forbids us to believe it. For this demands answers to the questions “How did he overcome the force of gravity?” “How could he live without an atmosphere?” and a thousand others which could not be answered. But suppose that instead of all these answers we met the reply: “We don’t know how one gets to the moon, but those who get there know at once that they are there; and even you can’t explain everything.” We should feel ourselves intellectually very distant from someone who said this.

Ludwig Wittgenstein, On Certainty.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Jari-Pekka Vuorela

Mitähän esittämälläsi Wittgenstein-siteerauksella haluat sanoa? Ei valkene minulle. Auringonpimennys?

Elämänsä viimeisinä kuukausina, viikkoina ja päivinä Wittgenstein nosti akateemisen edeltäjänsä G E Mooren "terveen järjen puolustuksen" ikään kuin uudelleen käsittelyyn, mutta teki tämän käsittelyn tietysti omista lähtökohdistaan.

Palaaminen Mooreen voidaan mielestäni kuitenkin nähdä myös wittgensteinilaisen kieli- ja tiedonfilosofian kliimaksina. "Varmuudesta" tehdyt huomautukset eivät käsittääkseni sodi mitään Wittgensteinin aiemmin esittämää vastaan, vaikka ne selvemmin kuin mikään aiemmin kirjoitettu ovat sävyltään "opillisia".

Ts. ne suhteutuvat Mooreen, vaikka eivät mitenkään "keskustelekaan" argumenttitasolla, vaan pikemminkin rakentavat aivan omat kantimet "samoille" tiedonfilosofisille kysymyksille joita Moore lähestyi jonkinlaisen "filosofisen todistelutarpeen tai -uskon" sävyssä.

Wittgensteinin huomautukset "Varmuudesta" kartoittavat eri tapoja joilla "tietäminen", "luuleminen", "arveleminen", jne ajatusliikkeet esiintyvät suhteessa vaikkapa tuohon objektiiviseen ja subjektiiviseen, tai loogiseen tai korrespondenttiseen (kontingenttiin), jne. Tuttuun tyyliin huomautukset muodostavat kuin tiheäseulaisen verkon, johon tavoiteltu "varmuuden" ilmiö jää, vaikka emme sitä missään suoraan näekään.

Wittgensteinin filosofointihan ei ole opillista siinä mielessä, että esimerkiksi tekstistä poimitut avainkäsitteet kannattaisi listata hakemistoksi -- ei ole sellaista avainkäsitettä joka kahdessa kohdassa merkitsisi "samaa". Silti Wittgenstein-kommentaattorit harrastavat tällaista, irrottavat käsitteitä kuin palapelin paloja ja tutkivat niitä läpivalaisuna päällekkäin, ikään kuin ne tällä tavalla paljastaisivat jonkin yleisen tai yhteisen merkityksen.

Se on siis Wittgensteinin ajattelun melkein pahinta väärinymmärtämistä. Se muuttaa elävän ajattelun akateemisesti kuolleeksi opiksi.

Jos "varmuuden" käsitettä pitäisi määäritellä, luulen, että aika hyvä lähtökohta voisi olla toteamus: "Vain varmuuden pohjalta voi mielekäs epäily mahdollistua."

"Varmuus" on jokin pohjimmainen ajatteluominaisuus. Sillä on tekemistä esimerkiksi sen tosiseikan kanssa, että lapsen on ensin opittava puhumaan totta ennen kuin hän voi valehdella. Filosofinen ja kehityspsykologinen kiertyvät näin toisiinsa. Samoin filosofinen ja elämänmuotoa -- maailmankuvaa, yhteisöä -- koskeva. Samoin filosofinen ja historiallinen.

Ajattelun ominaisuutena "varmuus" sijoittuu siis ihan eri kantimiin kuin esimerkiksi kysymys: "Pitääkö se paikkansa? Oletko varma?"

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Tuosta kommentista tuli jotenkin mieleen aivotutkija Matti Bergström, joka TV-2:n haastattelusarjassa vastasi kerran kysymykseen "Mikä on sielu."

Vastaus kuului suunnilleen: "Esimerkiksi pöydän sielu on se mikä siinä pöydässä on eniten sitä pöytää." -- Haastattelijalle, olikohan Silvasti, Bergström muistaakseni vielä korosti, että tämä on aivofysiologin, ei filosofin vastaus.

Meillä on aina huomattavia periaatteellisia vaikeuksia, kun yritämme mennä käsitteidemme kanssa kuvaamaan jotain jolle ei oikeastaan ole olemassakaan käsitteitä. Ongelmista kasvaa filosofisia, kun mietimme esimerkiksi sellaisia kysymyksiä kuin miksi kuvaamme aikaa ja matkaa samoilla metaforilla.

Edelleen vaikeampiin ongelmiin päästään kun jonkin arkitajunnan -- tai sanotaan nyt vaikka "kartesiolaisen käsitettävyyden" -- pohjalta pitäisi ymmärtää esim. hiukkasmaailman ilmiöitä. Kolkuttelemme siinä rationaalisuutemme mahdollisuuksien rajoja.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Moititulla Kari Enqvistillä on tapana muistuttaa heikon emergenssin ja vahvan emergenssin erosta.

Tietenkään ei ole mielekästä kuvata perhepsykologisia jännitteitä, koulujärjestelmän sosiologiaa tai edes höyryveturin mekaniikkaa hiukkasfysiikan käsittein.

Kulttuuri tai aurinkokunta eivät kuitenkaan ole autonomisia, perushiukkasista riippumattomia todelisuuksia. On vain nähtävä metsä puilta.

On menetelmäuskovaisia, jotka ihan vakavissaan kuvittelevat, että raakadataa tilastollisin metodein muokkaamalla tuotetaan jotenkin lisää tietoa. Ei tuoteta, informaatiota hukataan, mutta hyvässä lykyssä saavutetaan sopivan karkea kuva, josta normaalilla havaintokyvyllä varustettu löytää jonkin merkittävän seikan helpommin kuin rakadatasta.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Ääliöpositivismista on hyvä esimerkki Enqvistin kirja "Monimutkaisuus": mitään mysteerejä ei ole, kaikki on jo selvää, tarvitaan vain hamiltoniaaneja, hajaantukaa.

- Ja sitten herralla ei ole pienintäkään kiinnostusta laajentaa ajatteluaan.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""On menetelmäuskovaisia, jotka ihan vakavissaan kuvittelevat, että raakadataa tilastollisin metodein muokkaamalla tuotetaan jotenkin lisää tietoa. Ei tuoteta, informaatiota hukataan, mutta hyvässä lykyssä saavutetaan sopivan karkea kuva, josta normaalilla havaintokyvyllä varustettu löytää jonkin merkittävän seikan helpommin kuin raakadatasta.""

Mutatis mutandis osuva kuvaus finanssitaloudesta.

Toimituksen poiminnat